Egyptin ”talvista” lintumaailmaa

Utöstä mantereelle tulon jälkeen aika on kulunut pakollisissa askareissa, pääosin Turussa. Marraskuun 28.-29. kävin junalla edestakaisin Lahdessa pitämässä 1,5 tunnin lintuesityksen Päijät-Hämeen lintutieteellisen yhdistyksen kutsumana ja viikonlopun 30.11.-1.12. vietin Outin kanssa Nummella. Yrityksestä huolimatta koskikaroja ei tällä kertaa löytynyt. Keskiviikkona 4.12.2019 lähdettiin Outin kanssa iltapäivällä ajelemaan kohti Hesan lentoasemaa, jossa yövyimme tutussa Glo-hotellissa. Illalla herkulliset pastat alakerran bistrossa ja proseccot yläkerrassa. Aamulla 5.12.2019 kivuttiin lähtöhalliin, jossa JetTimen lento lähti kohti Egyptiä klo 9.45. Matka meni mukavasti ja lämpimään (23 astetta) ja aurinkoiseen Hurghadaan laskeuduttiin klo 15.15. Muodollisuuksien jälkeen päästiin kuljetukseen El Gounaan, jossa majoituttiin hotelli Mövenpickiin.

EL GOUNAN ALUE LENTOKONEESTA KUVATTUNA (Kuva: Outi Sarjakoski)
EL GOUNAN ALUE LENTOKONEESTA KUVATTUNA (Kuva: Outi Sarjakoski)

Tuttu paikka, oltiin oltu Outin kanssa tässä samassa paikassa ja samassa hotellissa tasan 15 vuotta sitten. Illallinen ja pieni iltakävely pimeässä tähtitaivaan alla kruunasivat päivän – lintuja ei tänään vielä ehditty katsoa, ehkä pari pronssikorppia voi mainita.

hotelli ja Jorma

OUTI KUVASI MEIKÄLÄISEN SAMASSA PAIKASSA 15 VUODEN VÄLEIN, YLÄKUVA JOULUKUULTA 2004 JA ALAKUVA JOULUKUULTA 2019. KAMERAKIN VÄHÄN PIENENTYNYT...
OUTI KUVASI MEIKÄLÄISEN SAMASSA PAIKASSA 15 VUODEN VÄLEIN, YLÄKUVA JOULUKUULTA 2004 JA ALAKUVA JOULUKUULTA 2019. KAMERA VÄHÄN PIENENTYNYT…

Perjantaina 6.12.2019, itsenäisyyspäivänä, täällä oli pilvetöntä ja lämpöäkin 25 astetta, mutta navakka (10-13 m/s) luoteistuuli. Kierreltiin pitkin aamua ja päivää El Gounan alueita, enimmäkseen rannoilla ja golfkentän liepeillä. Lounasta nautittiin pienessä kalaravintolassa ja illalla käytiin italialaisessa ravintolassa maittavan aterian äärellä. Lintuja nähtiin tänään mm. 16 valkosilmälokkia, 8 kaitanokkalokkia, 5 räyskää, 2 tuulihaukkaa, 12 lehmähaikaraa, palmukyyhky ja kahlaajia 3 isokuovia, 5 tylliä, 2 mustajalkatylliä, 4 aavikkotylliä ja 2 kynsihyyppää. Pikkulintuja oli niukasti, ehkä osin tuulen takia. Mainittavia olivat 3 sinirintaa, muutama tiltaltti ja n. 20 västäräkkiä.

AAVIKKOTYLLEJÄ NÄKEE EL GOUNASSA LIKI PÄIVITTÄIN
AAVIKKOTYLLEJÄ NÄKEE EL GOUNASSA LIKI PÄIVITTÄIN

Lauantaina 7.12.2019 oli edelleen pilvetöntä ja lämpöä 26 astetta, tuuli oli piirun verran heikentynyt eilisestä, mutta oli aika navakkaa edelleen. Aamiaisen jälkeen matkattiin tuk-tuk’illa (hinta 2e molemmilta yhteensä) pohjoisen uuteen satamaan, josta käveltiin pääosin rantoja myötäillen takaisin Mövenpickiin. Hulppeita huvijahteja (= ökyveneitä) olivat marinat täynnä, mutta me kuitenkin keskityttiin enemmän lintuihin.  Mainittavia havaintoja tänään olivat mm. 3 merimetsoa, 70 valkosilmälokkia, 17 kaitanokkalokkia, kalasääski, 2 tuulihaukkaa, 2 riuttahaikaraa, 6 lehmähaikaraa, 5 palmukyyhkyä ja 2 afrikankalliopääskyä. Kahlaajia nähtiin pikkukuovi, tundrakurmitsa, 6 tylliä, aavikkotylli ja 3 mustajalkatylliä. Sinirinta viihtyi huoneemme pihalla ja päivän yllättävin havis oli peräti 11 töyhtötiiraa, jotka oleskelivat iltapäivällä riutalla Mövenpickin pohjoisreunalla. Lounaspala syötiin hotellin altaalla ja illallinen ”downtownissa” mukavassa pikku ravintolassa.

töyhtötiira_06_Egypti_12_19

TÖYHTÖTIIROJA NÄHTIIN YLLÄTTÄVÄN PALJON
TÖYHTÖTIIROJA NÄHTIIN YLLÄTTÄVÄN PALJON

Sunnuntaina 8.12.2019 jatkui pilvetön ja lämmin (25 astetta) sää, tuuli oli heikentynyt edelleen. Aamiaisen jälkeen lähdettiin koko päivän retkelle keväältä tutun oppaan, Mohamed Habibin, kyydissä. Oltiin sovittu päivän kierros lähiseudun muutamalla parhaalla lintupaikalla. Aloitettiin ajamalla Hurghadan puhdistamoalueelle, jossa vietettiin yli pari tuntia – lintuja oli paljon. Nähtiin mm. 3 kattohaikaraa, 2 harmaahaikaraa, 150 tavia, 200 sinisorsaa, 5 nokikanaa, 2 tuulihaukkaa ja n. 25 täplähietakyyhkyä.

TÄPLÄHIETAKYYHKYT KÄYVÄT ALTAILLA JUOMASSA
TÄPLÄHIETAKYYHKYT KÄYVÄT ALTAILLA JUOMASSA

Myös kahlaajia oli melko monipuolisesti – avosetti, pitkäjalka, rantasipi, liro, 35 valkovikloa, 60 punajalkavikloa, 25 kynsihyyppää, tundrakurmitsa, 6 suosirriä ja suokukko. Afrikankalliopääskyjä oli 5, haarapääskyjä 8, lapinkirvisiä 15 ja naurulokki. Alueelta löytyi parvessa 7 saharanturturikyyhkyä ja 1 turkinkyyhky, linnut ovat oleskelleet paikalla jo muutaman kuukauden. Saharanturturikyyhkyt näyttävät lajipuhtailta, mutta komiteakäsittelyä ei ole vielä tehty ja risteymämahdollisuuksia ei ole kai täysin poissuljettu. Mohamed informoi myöhemmin tuloksista.

SAHARANTURTURIKYYHKYN (African Collared Dove) NÄKÖISIÄ KYYHKYJÄ OLESKELEE PIENI PARVI HURGHADAN PUHDISTAMOLLA - PUHTAANVALKOINEN ALAPERÄ ON HUOMIOTAHERÄTTÄVIN TUNTOMERKKI
SAHARANTURTURIKYYHKYN (African Collared Dove) NÄKÖISIÄ PIENINOKKAISIA KYYHKYJÄ OLESKELEE PIENI PARVI HURGHADAN PUHDISTAMOLLA – PUHTAANVALKOINEN ALAPERÄ ON HUOMIOTAHERÄTTÄVIN TUNTOMERKKI

Seuraavaksi suunnattiin kohti Safagaa, jonne matkalla nähtiin sekä nuori että vanha arokotka. Pronssikorppeja oli tien varrella n. 10 yksilöä. Lounas syötiin Safagassa, josta jatkettiin kaupungista n. 15 km etelään olevalle mangroverannalle. Täälläkin oli mukavasti lintuja, mm. 3 riuttahaikaraa, 3 silkkihaikaraa, kivitasku, tundrakurmitsa, 4 turkinkyyhkyä ja 2 samettipääkerttua. Rannalla istuskeli hienosti töyhtötiira ja sitä katsoessa rantaa pitkin lensi ruskosuula! Huomattiin hiukan turhan myöhään ja kuvat jäivät dokumenttitasolle. Päivä on lyhyt täälläkin ja klo 15 jälkeen lähdettiin takaisin kohti El Gounaa, jossa piipahdettiin vielä Abidos Marinaan – nähtiin mm. 60 kaitanokkalokkia, 2 selkälokkia ja 6 räyskää. Mohamedin kanssa oli taas mukava kulkea ja päivähän oli hieno lintupäivä. Maittava illallinen syötiin hotellin italialaisessa ravintolassa, punaviinin kera.

NUORI AROKOTKA SAFAGAN LÄHELLÄ
NUORI AROKOTKA SAFAGAN LÄHELLÄ

Maanantaina 9.12.2019 otettiin vähän iisimmin, mutta toki tänäänkin käveltiin liki 10 km. Aamiaisen jälkeen lähdettiin tuk-tuk taksilla Abidos Marinaan, jossa nähtiin mm. 50 kaitanokkalokkia, 2 silkkihaikaraa, 4 harmaahaikaraa, 9 räyskää, 3 merimetsoa, 2 tuulihaukkaa ja 2 palmukyyhkyä. Kahlaajia havaittiin 2 suosirriä, 5 aavikkotylliä, 15 tylliä, valkoviklo, 2 kynsihyyppää ja 9 isokuovia. Lisäksi nähtiin 2 hernekerttua, samettipääkerttu ja ainakin 2 niilinmedestäjää löytyi Mohamedin eilen vinkkaamista puista aivan sataman portin tuntumassa.

MUUTAMA NIILINMEDESTÄJIÄ TALVEHTII NYKYÄÄN EL GOUNASSA, PESIMISTÄ EI OLE TODETTU
MUUTAMA NIILINMEDESTÄJIÄ TALVEHTII NYKYÄÄN EL GOUNASSA, PESIMISTÄ EI OLE TODETTU

Kierreltiin sen jälkeen vielä toista tuntia viereisellä golfkentällä, jossa nähtiin mm. riuttahaikara, 15 lehmähaikaraa, palmukyyhky, 9 kynsihyyppää, sinirinta, 2 hernekerttua ja kaikkiaan 13 lapinkirvistä. Hotellilla viihdyttiinkin loppupäivä ja illalla käytiin syömässä läheisessä kalaravintolassa.

sinirinta_05_Egypti_12_19

SINIRINTA JA  LAPINKIRVINEN OVAT MELKO TYYPILLISIÄ TALVEHTIJOITA EL GOUNASSA
SINIRINTA JA LAPINKIRVINEN OVAT MELKO TYYPILLISIÄ TALVEHTIJOITA EL GOUNASSA

Tiistaina 10.12.2019 jatkui pilvetön sää ja lämpöä oli 26 astetta. Tuuli oli hyvin heikkoa. Aamiaisen jälkeen lähdettiin jälleen retkelle, nyt kohteena oli Fish Farm eli toiselta nimeltään El Gouna Park. Mentiin tuk-tukilla ja palattiin iltapäivällä kävellen. Mukava paikka, jossa nähtiin mm. 3 harmaahaikaraa, 2 silkkihaikaraa, 2 lehmähaikaraa ja jo odotuslistalla olleet 2 kyyryhaikaraa, vanha ja nuori. Kuviakin syntyi.

VANHA KYYRYHAIKARA
VANHA KYYRYHAIKARA

Muita lajeja olivat mm. kalasääski, 2 tuulihaukkaa, 10 palmukyyhkyä, samettipääkerttu ja 2 sinirintaa. Käytiin samalla tutustumassa viereiseen Egyptian House’een ja juotiin kahvit pikku kuppilassa.  Takaisin käveltiin golfkentän reunoja ja tehtiin vielä pikku kävely hotellialueen rannassa, havaintoja mm. merimetso, 25 valkosilmälokkia, 4 räyskää, 5 töyhtötiiraa ja retken eka riuttatiira. Nähtiin myös 5 palmukyyhkyä, pikkukuovi, isokuovi, rantasipi, 4 lehmähaikaraa ja golfkentän hotellimme puoleisessa päädyssä 3 niilinmedestäjää, koiras ja 2 naarasta. Mukava päivä jälleen ja illallinen syötiin hotellillamme.

RÄYSKÄT VIIHTYVÄT EL GOUNAN RANNOILLA
RÄYSKÄT VIIHTYVÄT EL GOUNAN RANNOILLA

Keskiviikkona 11.12.2019 oli oikea hellepäivä – aurinko porotti edelleen, Punainen meri oli tyven ja lämpöä oli 27 astetta. Aamiaisen jälkeen lähdettiin Zeytona Islandin beachille tai oikeammin pitkälle laiturille, joka ulottuu koralliriuttojen reunaan. Viihdyttiin paikalla pitkälti toista tuntia, Outi uiskenteli kalojen joukossa ja minä tarkkailin ohilentäviä lintuja. Myöhemmin käytiin jätskilounaalla ja käveltiin vielä rantaa lähelle Abidos Marinaa. Loppuiltapäivä vietettiin hotellihuoneemme terassilla ja rannalla. Lintuja näkyi taas ihan monipuolisesti, mm. 12 valkosilmälokkia, 3 kaitanokkalokkia, 5 töyhtötiiraa, 7 räyskää, 2 pikkukuovia, isokuovi, 4 tylliä, 2 mustajalkatylliä, aavikkotylli ja 2 kynsihyyppää. Lisäksi nähtiin tumma riuttahaikara, ampuhaukka, varpushaukka ja laiturin päästä aivan vierestä lensi hienosti ruskosuula! Nyt saatiin hyvät kuvatkin. Illallinen syötiin taas italialaisessa ravintolassa hotellimme alueella.

UPEA RUSKOSUULA YLLÄTTI MEIDÄT KAHDESTI REISSUN AIKANA
UPEA RUSKOSUULA YLLÄTTI MEIDÄT KAHDESTI REISSUN AIKANA

Torstaina 12.12.2019 oli aika palata takaisin Suomeen. Vietettiin aurinkoinen ja lämmin (24 astetta) aamupäivä hotellilla kasseja pakaten ja vähän kuljeskellen, kunnes lähdettiin lentokentälle pian puolen päivän jälkeen. Hotellilla nähtiin mm. 4 pikkukuovia, 12 valkosilmälokkia, kaitanokkalokki, 3 kalasääskeä, töyhtötiira, räyskä, palmukyyhky ja sinirinta. Automatka lentokentälle kesti n. 45 min ja JetTimen lento Helsinkiin lähti yli tunnin myöhässä klo 17.15. Hesaan saavuttiin klo 22.15, auto parkkihallista ja ajettiin ikävässä kelissä Turkuun, jonne saavuttiin klo 01 (13.12.).

OUDOSSA PUVUSSA OLEVA TUNDRAKURMITSA
OUDOSSA ”TALVI”PUVUSSA OLEVA TUNDRAKURMITSA

 

Epilogi.

Egypti on mainio lintumaa ja El Gouna on turvallinen, tiukasti vartioitu, siisti ja leppoisa lomakohde. Parin aiemman 2000-luvun alun käynnin jälkeen El Gouna on paljon laajentunut ja kasvillisuus rehevöitynyt – muuttoaikana alue on varmasti erinomainen lintukeidas. Nyt muuttokauden ulkopuolellakin katsottavaa riitti viikoksi mukavasti, lajeja näimme 57. Päiväretki Mohamedin kanssa toki nosti lajimäärää oleellisesti. El Gounassa on mukava ja melko helppo liikkua. Tuk-tuk’it vievät mihin haluat, mutta kävelymahdollisuudet ovat myös erinomaiset – me Outin kanssa kävelimme vaihtelevissa maastoissa viikon aikana 54,2 kilometriä. Tarpeellista kuntoiluakin takuuvarmassa säässä. Uudehkoja Sony-kameroitamme tuli myös käytettyä aika ahkerasti näissä runsaissa etelän valoissa, hyvä kun pääsimme testaamaan erilaisia asetuksia.

RIUTTAHAIKAROITA NÄHTIIN MUUTAMA
RIUTTAHAIKAROITA NÄHTIIN MUUTAMA
KUUN NOUSU HUONEEMME TERASSILTA KUVATTUNA (Kuva: Outi Sarjakoski)
KUUN NOUSU HUONEEMME TERASSILTA KUVATTUNA (Kuva: Outi Sarjakoski)

Lisää kirjoituksia

Reipasta kuikkamuuttoa, merops pistäytyi

Maanantaina 20.5.2024 oli vaihteeksi pitkään pilvistä, iltapäivällä kuitenkin taas aurinkoa. Pohjoistuuli (6-9 m/s)...

Amerikanmustalintu ja muuta mukavaa

Torstaina 16.5.2024 sama säätyyppi jatkui – aurinkoa, lämpöä 14 astetta ja lounaistuulta oli...

Hanhia ja harvinaisuuksia

Maanantaina 13.5.2024 korkeapaine piti sään liki kesäisenä: pilvetöntä, lämpöä 13 astetta ja heikkoa...

Episodi nimeltä tiibetinhanhi

Lauantaina 11.5.2024 lähdimme Outin kanssa takaisin Utöhön. Ajeltiin aurinkoisena aamupäivänä Nauvoon kahville ja...

Kylmä koillisvirtaus hiljentää pikkulintumuuttoa

Maanantaina 6.5.2024 koillisesta levisi Suomeen kylmää ilmaa ja Utössäkin oli jo itäkoillista tuulta...

Sepellintuja saaressa

Torstaina 2.5.2024 oli turistikeli – pilvetöntä, heikkoa (3-5 m/s) itä- ja koillistuulta ja...