Kevyttä kesäretkeilyä

Torstai 27.6.2013 alkoi sateella ja salamoinnilla, ukkonen melskasi päällä vajaan tunnin. Päivemmällä selkeni ja lämmin (19 astetta) länsituulinen (6 m/s) päivä tästä tuli. Pari kierrosta saarella ja itärannalla näkyi mm. 7 valkovikloa, mustaviklo, 21 liroa, 5 suokukkoa, 4 töyhtöhyyppää sekä syksyn ensimmäinen ad-suosirri ja lapinsirri. Luhtakerttunen lauloi ja pikkukäpylintuja lenteli 4 yksilöä. Illansuussa saapui Koistisen Jarmo käymään saarella.

LUHTAKERTTUNEN LAULAA INNOKKAASTI RUOVIKOSSA
LUHTAKERTTUNEN LAULAA INNOKKAASTI RUOVIKOSSA

Perjantaina 28.6.2013 tuuli oli etelälounaasta 7 m/s, taivas puolipilvinen ja ilma oli vähän viilentynyt. Kiersin aamulla koko itäosan, myöhemmin lähinnä pihatarkkailua. Kahlaajia löytyi mm. 3 valkovikloa, 12 liroa, 2 suokukkoa, töyhtöhyyppä, jo 21 suosirriä ja edelleen lapinsirri. Raripuskassa piilotteli kirjokerttu ja pihallamme käväisi yllättäen sirittäjä – ilmeisesti pesii saaressa koska lauloi vielä kesäkuun alussa Gamla Postenilla. Luhtakerttunen laulaa yhä kaislikossa. Laaksosen Jani oli ilmestynyt saareen lintuja katsomaan.

KIRJOKERTTU LYMYILI RARIPUSKASSA, SAARESSA LIENEE VAIN YKSI PARI
KIRJOKERTTU LYMYILI RARIPUSKASSA, SAARESSA LIENEE VAIN YKSI PARI

Lauantaina 29.6.2013 satoi hissukseen lähes koko aamupäivän, tuuli oli heikkoa. Kierreltiin vähän itäosassa ja staijaustakin tunnin verran luotsiasemalla. Kahlaajia nähtiin tänään mm. 13 isokuovia, pikkukuovi, 2 suokukkoa, 6 valkovikloa, 2 mustavikloa, 14 liroa, 10 suosirriä ja 2 töyhtöhyyppää. Merellä näkyi 42 ruokkia ja saaressa yllättäen käki ja lisäksi mm. punarinta (pesivä?), luhtakerttunen, urpiainen ja yhteensä 56 pikkukäpylintua (2a). Tänään saaressa myös mm. 2 isonokkosperhosta.

VANHAT SYYSMUUTTAVAT SUOSIRRIT SAAPUIVAT AIKAISIN
VANHAT SYYSMUUTTAVAT SUOSIRRIT SAAPUIVAT AIKAISIN

Sunnuntai 30.6.2013 oli kaunis kesäpäivä – aurinkoa, heikkoa tuulta ja lämpöä 18 astetta. Kiersin koko itäosan, muuten kyläalueella oleilua. Muuttokahlaajat vähentyneet, tänään näkyi vain 5 suosirriä, valkoviklo ja jp-kapustarinta. Itäniityllä raksutti jälleen ruisrääkkä ja luhtakerttunen oli yhä innokkaasti äänessä. Kylällä näkyi 6 pikkukäpylintua. Illansuussa teimme vielä veneretken Gropskäriin ruokkeja katsomaan, paikalla n. 70 yksilöä – kiislaa ei löytynyt. Mantereelle lähtivät lintumiehistä Koistisen Jarmo ja Laaksosen Jani.

GROPSKÄRIN RUOKKEJA
GROPSKÄRIN RUOKKEJA
PUNAVARPUSIA PESII USEITA PAREJA
PUNAVARPUSIA PESII USEITA PAREJA

Maanantaina 1.7.2013 oli aika lähteä käymään mantereella hoitamassa asioita, flunssakin oli iskenyt päälle. Päivä oli puolipilvinen ja lämmin, heikkoa länsituulta. Lintuja en ehtinyt haeskella ennen laivan lähtöä mutta pianhan tänne tullaan taas takaisin.

KUKA ON SANONUT ETTEIKÖ RANTAKÄÄRMEKIN VOI OLLA "KAUNIS"..?
KUKA ON SANONUT ETTEIKÖ RANTAKÄÄRMEKIN VOI OLLA ”KAUNIS”..?

 

Lisää kirjoituksia

Syysmuutto hiljalleen hiljenee

Maanantaina 2.11.2026 oli edelleen pilvistä yöllisen sateen jälkeen, lämpöä 9 astetta ja nyt...

Rarisyksy jatkuu!

Torstaina 29.10.2026 oli vaihteeksi kaunis syyspäivä, lounaistuulikin oli aamulla vain 4 m/s, mutta...

Syysmyrskyä ja sadetta – lintujakin

Maanantaina 26.10.2026 oli myrskyisän ja sateisen yön jälkeen puolipilvistä (aamulla vielä sadekuuroja) ja...

Mustaotsa ja tulipää pysyvät yhä

Torstaina 22.10.2026 oli vaihteeksi täyspilvinen päivä, aika hämärääkin. Lämpöä oli 11 astetta ja...

Lokakuista korkeapainetta

Maanantaina 19.10.2026 oli komean aurinkoista ja lämpöä liki 11 astetta, tuuli oli olematonta,...

Kaikille katsottavaa

Torstaina 15.10.2026 oli puolipilvistä, lämpöä 12 astetta ja aamun heikko (4 m/s) länsituuli...