Kovaa raritykitystä Utössä!

Jouduin tosiaan pitkän jakson jälkeen lähtemään mantereelle mutta taas turhan aikaisin… Utöseen jäi onneksi paljon tarkkasilmäistä porukkaa ja niinpä hienoja havaintoja on kertynyt heti nyt kuun vaihteesta. Lauantaina 31.5.2008 saaressa nähtiin mm. 1121 sepelhanhea, etelänkiisla ja kolme kirjokerttua, viitakerttunen, pikkusieppo ja kahlaajamuuttoa mm. 250 tundrakurmitsaa, 250 isosirriä, 3 kuovisirriä, n. 300 suosirriä ja 1700 määrittämätöntä kahlaajaa. Sunnuntaina 1.6.2008 tahti oli vielä paljon hurjempi – aamulla ensin 2 muuttavaa leveäpyrstökihua, reipasta sepelhanhi- ja kahlaajamuutoa, taas etelänkiisla ja aamupäivällä oli Pattskärin rannasta löytynyt jalohaikara, joka jonkin ajan kuluttua nousi siivilleen ja lähti itään päin. Uusi laji Utölle – no 280! Eikä siinä kaikki, saaressa oli taas kirjokerttuja ainakin 3 ja iltapäivällä eilen saareen saapunut Saarnion Jarmo löysi kaikkien muidenkin (Kuusisto, Tuomi, Helander, Järvinen, Mäntylä) iloksi kylältä paikallisena pyörivän ruostepääskyn! Pääsky oli istunut mm. langalla talomme yläpuolella, jossa se oli saatu myös kuvattua. Taas Utölle uusi laji – nyt jo 281. Saaren vuodenpinnaksi oli nähty myös ohilentänyt punasotka eli vuodenpinnojakin Utössä on jo peräti 199. Illalla itäniityltä löytyi vielä kaiken kukkuraksi koiras-sitruunavästäräkki! Mitähän lähipäivät tuovat vielä lisää..

Tässä Esa Helanderin digipokkarilla ottama kuva Utön ruostepääskystä:

ruostepaasky title ruostepaasky

Tiistaina 3.6.2008 saaresta kuului taas. Reippaasta pohjoisvirtauksesta huolimatta saaresta, itäniityn kulmasta, löytyi muutaman lalunpätkän laulanut pikkusirkku, joka lennähti itäniityn ns. raripuskaan tiksuttelemaan. Saaren vuodenpinna no. 200!

Lisää kirjoituksia

Amerikanmustalintu ja muuta mukavaa

Torstaina 16 5 2024 sama säätyyppi jatkui aurinkoa lämpöä 14 astetta ja lounaistuulta...

Hanhia ja harvinaisuuksia

Maanantaina 13 5 2024 korkeapaine piti sään liki kesäisenä pilvetöntä lämpöä 13 astetta...

Episodi nimeltä tiibetinhanhi

Lauantaina 11 5 2024 lähdimme Outin kanssa takaisin Utöhön Ajeltiin aurinkoisena aamupäivänä Nauvoon...

Kylmä koillisvirtaus hiljentää pikkulintumuuttoa

Maanantaina 6 5 2024 koillisesta levisi Suomeen kylmää ilmaa ja Utössäkin oli jo...

Sepellintuja saaressa

Torstaina 2 5 2024 oli turistikeli pilvetöntä heikkoa 3 5 m s itä...

Vapunajan lintuja

Maanantaina 29 4 2024 oli pilvipoutaa paitsi illalla pari tuntia kevyttä vesisadetta Lämpöä...