Kovaa tuulta, ensimmäiset merisirrit ja prot

Perjantaina 7.10.2022 kova tuuli jatkui – lounaasta puhkui 14-19 m/s koko päivän. Puolipilvistä, iltapäivällä saatiin kevyttä sadettakin. Lämpöä oli 14 astetta. Staijia merelle pitkin päivää, mutta koko saarikin kompattiin. Tuuli toki haittasi niin lintujen liikettä kuin löytymistäkin. Mainittavinta oli reipas kuikkalintujen muutto kovassa tuulessa: kuikkia 247, kaakkureita 3 ja Gavia sp 147 eli yhteensä 397 Gaviaa. Muita havaintoja olivat mm. 2 lapasotkaa, silkkiuikku, tuulihaukka, sinisuohaukka, 4 piekanaa, varpushaukka ja kahlaajia kapustarinta, 23 suosirriä (+5 PK), taivaanvuohi ja 8 suokukkoa.

JOUHISORSIA ON OLLUT UTÖSSÄ ENNÄTYSMÄISEN PALJON TÄNÄ SYKSYNÄ
JOUHISORSIA ON OLLUT UTÖSSÄ ENNÄTYSMÄISEN PALJON TÄNÄ SYKSYNÄ

Gamla Postenilla torkkui edelleen sarvipöllö ja lisäksi nähtiin isolepinkäinen, edelleen keltavästäräkki, 6 tiltalttia, isokäpylintu ja melko myöhäinen sinirinta. Nurmen Tarppi lähti aamulaivalla mantereelle ja illalla saareen saapui lintuväkeä mm. Antti Marjokorpi, Matti Haikonen, Petri Päivärinta ja Vesa Suuronen.

HIPPIÄISIÄ ON SEN VERRAN RUNSAASTI, ETTÄ YRITTÄVÄT TULLA SISÄLLEKIN (Kuva: Outi Sarjakoski)
HIPPIÄISIÄ ON SEN VERRAN RUNSAASTI, ETTÄ YRITTÄVÄT TULLA SISÄLLEKIN (Kuva: Outi Sarjakoski)

Lauantaina 8.10.2022 lännestä saapui saderintama, joka pudotti vettä aamupäivän ajan – sade loppui klo 11 maissa. Lounaistuuli oli edelleen kovaa – aluksi 15 m/s, mutta heikkeni iltaa kohti (8-9 m/s). Lämpöä oli 12 astetta. Staijia luotsiaseman pohjoispäässä muutama tunti ja koko saari kierrettiin. Nähtiin mm. kaakkuri, 5 kuikkaa, 2 ad pikkulokkia, selkälokki, 6 jouhisorsaa, 3 lapasotkaa, 1300 allia, varpushaukka, tuulihaukka, ampuhaukka ja piekana.

AALLOT VYÖRYVÄT UTÖN RANTAAN, TELKKÄ VAIHTAA PAIKKAA
AALLOT VYÖRYVÄT UTÖN RANTAAN, TELKKÄ VAIHTAA PAIKKAA

Saaressa havaittiin mm. sarvipöllö ja keltavästäräkki edelleen, 6 isokäpylintua, tundraurpiainen, 2 mustapääkerttua, 6 suokukkoa, taivaanvuohi, suosirri ja isolepinkäinen. Kimmo Hiltunen lähti aamulla mantereelle. Outin kanssa käytettiin sateinen aamupäivä ikkunatiivisteiden laittoon, energiansäästöä sekin.

PUUKIIPIJÖITÄ ON OLLUT TAVANOMAISTA VÄHEMMÄN TÄNÄ SYKSYNÄ
PUUKIIPIJÖITÄ ON OLLUT TAVANOMAISTA VÄHEMMÄN TÄNÄ SYKSYNÄ

Sunnuntaina 9.10.2022 oli vaihteeksi täysin aurinkoinen päivä, lämpöä 12 astetta ja länsiluoteista tuulta 6-9 m/s. Staijia aamulla pari tuntia luotsiasemalla ja ahkeraa koko saaren komppausta – lintujakin oli edellispäiviä enemmän. Merellä/muutolla nähtiin mm. 16 kuikkaa, 2 kaakkuria, 45 Gaviaa, silkkiuikku, 3150 allia, 2 ruokkia, 3 lapasotkaa, 45 kurkea, tuulihaukka, kanahaukka, 2 varpushaukkaa, ampuhaukka, piekana ja muuttohaukka. Trattenin luodoilta löytyi aamulla syksyn ensimmäiset 4 merisirriä. Saaressa nähtiin mm. 13 jouhisorsaa, 6 suokukkoa, kapustarinta, taivaanvuohi, 2 jänkäkurppaa, harmaahaikara, sarvipöllö, kangaskiuru, 110 tilheä, peräti 33 pikkuvarpusta, 9 tiltalttia, ääntelevä idäntiltaltti kompostorin rannassa, mustapääkerttu, 23 tikliä, 12 Loxiaa, leppälintu, keltavästäräkki edelleen sekä vielä haarapääsky.

GAMLA POSTENIN MÄNNYISSÄ ON PÄIVITTÄIN TORKKUNUT SARVIPÖLLÖ
GAMLA POSTENIN MÄNNYISSÄ ON PÄIVITTÄIN TORKKUNUT SARVIPÖLLÖ

Saaresta löytyi myös 2 hippiäisuunilintua, prota, toinen kompostorilta ja toinen koulun portin luota. Kumpikin äänteli ja kumpikin nähtiin useampia kertoja, mutta molemmat olivat vilkkaita ja piileskeleviä kuvaamista ajatellen. Meidän pihalla huristeli edelleen isopäiväkiitäjä, alkaa olla sekin jo aika myöhäinen. Mantereelle lähti päivällä paljon väkeä, lintuporukoista mm. Soilevaara, Laaksonen, Kirsi Nisula, Metsäranta, Jokinen ja Laitinen.

ISOPÄIVÄKIITÄJÄ KÄY EDELLEEN MEIDÄN PIHALLA
ISOPÄIVÄKIITÄJÄ KÄY EDELLEEN MEIDÄN PIHALLA

Uusimmat kuvat ovat nähtävänä isompina tiedostoina (klikkaa auki!) täällä:
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Lisää kirjoituksia

Sumua, sadetta ja – mantereelle

Maanantaina 27.1.2025 oli miellyttävä retkipäivä. Puolipilvistä, lämpöä oli 2-4 astetta ja aamulla meri...

Tuulista mutta leutoa

Torstaina 23.1.2025 tihutti vettä klo 11 asti, sen jälkeen oli pilvipoutaa ja etelätuulta...

Kevätmuutto alkoi!

Maanantaina 20.1.2025 paistoi aurinko komeasti koko päivän ja lämpöä oli 2 astetta. Itätuuli...

Leutoa Utön talvea

Torstaina 16.1.2025 oli vaihteeksi aurinkoista, vain aamulla vähän pilviä. Föhn-tuuli puhalsi lännestä 9-11...

Takaisin talvilintujen pariin Utöhön

Maanantaina 13.1.2025 oli aika palata takaisin Utöhön, Outi on vielä Hesassa käymässä. Ajelin...

Yhteenveto Utön kesä- ja syyskaudesta 2024

Kesän säät olivat varsin tavanomaiset: paljon aurinkoa ja maltillisia tuulia, mutta sadettakin aika...