Lanzaroten lämpöä ja lintuja

Perjantaina 4.2.2022 lähdimme Outin kanssa puolilta päivin ajelemaan kohti Helsingin lentoasemaa, pitkästä aikaa. Pakkasta oli muutama aste ja lännestä lähestyi vahva lumisadealue. Ehdimme kuitenkin pyryn edellä perille ja majoituimme yöksi Scandic Airport-hotelliin. ”Vakiopaikkamme”, GLO Airport, on suljettu korjaustöiden takia. Ei Scandicissa mitään vikaa ollut, vaikka ravintola oli illalla sen verran täynnä, että käytiin syömässä lentoaseman puolella hyvät pastat kuohuviinin kera. Lentoasema on T2-terminaalin osalta muuttunut parissa vuodessa niin, ettei meinannut paikkaa tuntea.

LAZAROTEN AIKANA OLI PUOLIKUU, MUTTA ETELÄSSÄ NÄIN KALLELLAAN
LANZAROTEN MATKAN ALUSSA OLI PUOLIKUU, MUTTA ETELÄSSÄ NÄIN KALLELLAAN

Lauantaina 5.2.2022 oli aikainen herätys, klo 04.40, jotta ehdimme syödä varhaisen aamiaisen ennen siirtymistä lentoasemalle. Finnairin lentomme oli tarkoitus lähteä klo 08.05 kohti Lanzarotea, mutta lähtö aika lailla tökki… Olimme jo koneessa, kun ilmoitettiin teknisestä viasta ja epäonnistuneiden korjausyritysten jälkeen jouduttiin vaihtamaan täpötäyden koneen koko porukka matkatavaroineen toiseen koneeseen. Aikaa kului ja kaiken lisäksi liukkauden takia uutta konetta ei meinattu saada lainkaan liikkeelle, vasta kentän suurin puskutraktori selvisi hommasta. Lähtö tapahtui viimein klo 10.45 ja lento laskeutui vajaa 6 tuntia myöhemmin Arrecifen lentokentälle. Perillä lämpöä oli leppoisat 21 astetta ja aurinko porotti. Kun muut lähtivät busseilla Lanzaroten lomakeskuksiin, me Outin kanssa otimme taksin ja ajoimme Arrecifen keskustaan Hotelli Miramariin, josta on upeat näköalat rannalle ja Atlantille. Hotellihan on aivan kaupungin rantaviivassa. Olimme varanneet Aurinkomatkoilta pelkät lennot, hotellit halusimme päättää itse. Edestakaiset lennot 2 hengeltä maksoivat yhteensä vain 250e!

ARRECIFEN RANTAA HOTELLIMME PARVEKKEELTA. LINNOITUKSEN YMPÄRISTÖN RANNAT OVAT HYVIÄ KAHLAAJA-, TIIRA- JA LOKKIALUEITA
ARRECIFEN RANTAA HOTELLIMME PARVEKKEELTA. LINNOITUKSEN YMPÄRISTÖN RANNAT OVAT HYVIÄ KAHLAAJA-, TIIRA- JA LOKKIALUEITA

Ehdittiin vielä tehdä kierros rannalla ja laitureilla ennen auringonlaskua ja nähtiin mm. 2 silkkihaikaraa, 5 merimetsoa (Kanarialla varsin harvalukuinen), 22 riuttatiiraa, 2 selkälokkia, nauru- ja etelänharmaalokkeja, 35 karikukkoa, tylli, 25 tundrakurmitsaa, 2 pulmussirriä, 6 pikkukuovia ja rantasipi. Huomenna jatketaan. Illallinen syötiin tunnelmallisessa Arrecifen pienvenesatamassa hyvän viinin kera.

RIUTTATIIROJA YÖPYI ARRECIFEN RANNASSA
RIUTTATIIROJA YÖPYI ARRECIFEN RANNASSA

Sunnuntaina 6.2.2022 vietettiin koko päivä Arrecifessa, kuljettiin rannoilla ja kierreltiin keskustassa, syötiin ja kahviteltiin ja paikka tuli tutuksi. Aurinko paistoi, lämpöä oli 20 astetta mutta reipas (10-12 m/s) koillispasaati vähän viilensi ilmaa. Lintuja nähtiin mm. 14 silkkihaikaraa, harmaahaikara, 3 merimetsoa, 23 riuttatiiraa, 42 karikukkoa, 11 pikkukuovia, 18 tundrakurmitsaa, 5 tylliä, yhteensä 6 mustajalkatylliä (joista kahdella värirenkaat) ja 8 pulmussirriä.

MUSTAJALKATYLLIT OVAT KUULEMMA PAIKALLISIA
MUSTAJALKATYLLIT OVAT KUULEMMA PAIKALLISIA

Lisäksi nähtiin mm. 3 kauluskaijaa, 2 turkinkyyhkyä, 4 räystäspääskyä ja n. 30 pensasvarpusta. Arrecifen ranta vetää mukavasti lintuja puoleensa, joskus harvinaisuuksiakin (nähty mm. sepelkalastaja, pikkutöyhtötiira). Joitain kuviakin taas syntyi ja illallinen nautittiin samoilla kulmin kuin eilenkin.

MUUTAMA KAULUSKAIJA PITI ÄÄNTÄ RANNAN PALMUISSA
MUUTAMA KAULUSKAIJA PITI ÄÄNTÄ RANNAN PALMUISSA

Maanantaina 7.2.2022 vaihdettiin paikkaa saaren itärannalta länsirannalle. Aamiaisen jälkeen pakattiin laukut ja ajettiin taksilla lentoasemalle, jossa odotti Cicar’ilta varaamamme Opel Mokka-vuokrabiili (5 vrk, 190e). Kaikki sujui juohevasti ja lähdimme ajelemaan kohti Tias Golf’ia Playa del Carmenin pohjoisreunalla. Golfkentät ovat tunnetusti hyviä lintupaikkoja ja olemme täällä Tiasissa ennenkin käyneet lintuja katsomassa. Runsaan kahden tunnin kierros tuotti mm. 2 ruostesorsaa, 6 lehmähaikaraa, 4 isolepinkäistä (ssp koenigi), 4 turkinkyyhkyä, 3 harjalintua, madeirankiitäjän, haarapääskyn, 2 kanariankirvistä, 3 keltavästäräkkiä, mustapäätaskun, kanariantiltaltin ja 2 vahanokkaa. Paikalla on aiemmin talvella (viimeksi kai runsas viikko sitten) oleskellut kurnuliejukana, johon olin saanut Eduardo Garcia del Rey’ltä tarkat nuotit – lintua vaan ei löytynyt ja lienee jo jokin aika sitten lähtenyt. Tiasista jatkoimme kohti länttä ja kirjauduimme El Golfossa majapaikkaamme El Hotelito del Golfoon, jossa vietämme muutaman päivän. Lämpöä oli huomattavasti enemmän kuin saaren koillisrannalla, jossa pasaati viilensi ilmaa, nyt oli tuuli poissa ja lämpöä oli yllin kyllin – suorastaan kuumaa. Aurinko porotti. Iltapäivän aikana vähän huilattiin, linnuista mainittavia olivat tuulihaukka, 2 pikkukuovia ja pari korppia sekä parvi pensasvarpusia.

RUOSTESORSIA TIAS GOLFILLA
RUOSTESORSIA TIAS GOLFILLA
HARJALINTU ON HARVALUKUINEN KANARIALLA (Kuva: Outi Sarjakoski)
HARJALINTU ON HARVALUKUINEN KANARIALLA (Kuva: Outi Sarjakoski)

El Golfo on kaunis pikkukylä aivan Atlantin rannalla, suosittu päiväretkikohde mm. Lanzaroten etelärannan isoista turistikohteista. El Golfossa ei ole yhtään korkeaa taloa eikä yhtään isoa hotellia. Muutenkin majoitusta on niukasti ja siksi se on kovin kysyttyä. Kylän rannassa on muutamia aivan erinomaisia kalaravintoloita, kylän pituus on alle kilometri ja ruokakauppojakin on vain yksi. Hieno ja rauhallinen paikka!

EL GOLFON KYLÄ (Kuva: Outi Sarjakoski)
EL GOLFON KYLÄ (Kuva: Outi Sarjakoski)

Tiistai 8.2.2022 oli aurinkoinen ja lämmin (26 astetta), mutta hyvin tuulinen (SE 10-14 m/s). Aamiaisen jälkeen tehtiin pieni kävely rannalla aaltoja kuvaten ja hotellin nurkalta löytyi samalla 2 aavikkotulkkua kuvattavaksi. Pian pakattiin itsemme autoon ja lähdettiin Salinas de Janubion ennestään tutuille suola-altaille 2-3 tunnin retkelle. Tuuli haittasi kuvaamista, mutta kahlaajia oli varsin mukavasti nähtävillä. Havaittiin Janubiossa mm. harmaahaikara, tuulihaukka, 2 pikkukorppikotkaa, 6 ruostesorsaa, noin 20 mustakaula-uikkua, 25 kanariankirvistä ja 3 haarapääskyä.

PARI PIKKUKORPPIKOTKAA LENSI SUOLA-ALTAIDEN OHI
PARI PIKKUKORPPIKOTKAA LENSI SUOLA-ALTAIDEN OHI

Kahlaajia löytyi 23 pitkäjalkaa, valkoviklo, 3 punajalkavikloa, 7 rantasipiä, 30 pulmussirriä, 5 suosirriä, 2 kuovisirriä, 6 pikkusirriä, 8 tylliä, mustajalkatylli, 8 karikukkoa ja 6 tundrakurmitsaa. Paikalla oli myös varsin levoton valkoperäsirri, josta sain tuulen tempomalla kameralla vain yhden hieman epätarkan kuvan. En tiedä oliko nyt suola-altailla olleilla brittiorneilla parempi menestys kuvien suhteen. Laji on meille tuttu jo Azoreilta, syksyltä 2014. Janubion jälkeen käytiin päiväkahvilla suola-altaiden itäpään kahvilassa ja suolaostoksilla viereisessä myymälässä. Iltapäivällä El Golfon rannassa lenteli vielä riuttatiira. Huilattiin hotellilla pari tuntia ennen maittavaa illallista rannan hyvässä kalaravintolassa.

pitkäjalka_01_Lanzarote_02_22

 

PITKÄJALKOJA JA PULMUSSIRREJÄ JANUBIOSSA
PITKÄJALKOJA JA PULMUSSIRREJÄ JANUBIOSSA

Keskiviikkona 9.2.2022 jatkui kova kaakkoistuuli, joka kuitenkin heikkeni hiljalleen iltaa kohti. Puolipilvistä ja lämpöä oli 24 astetta. Hyvä aamiainen jälleen ja sitten matkaan. Tänään retkikohteenamme oli Famara plains eli laaja hiekka-aavikko Teguisen länsipuolella. Pari-kolme tuntia ajeltiin aiemmilta reissuilta tuttuja hiekkateitä, mutta kovan tuulen takia linnut olivat aika piilossa – hiekkakin lensi ilmassa ajoittain ihan sakeana. Mainittavimmat havainnot olivat lännenkaulustrappi, 4 isolepinkäistä, 2 kalliopyytä, 2 tuulihaukkaa, 16 pikkukiurua, aavikkotulkku, madeirankiitäjä, 9 haarapääskyä ja räystäspääsky. Paksujalat ja aavikkojuoksijat olivat nyt jossain piilossa. Famaran jälkeen käytiin Teguisen keskustassa päiväkahvilla ja iltapäivällä ajeltiin takaisin El Golfoon. Tankkasin tänään 95-oktaanista bensaa ja hinta oli täällä 1,25 e – aikamoinen ero Suomen liki 2e hintoihin! Ja onhan täällä moni muukin asia paljon halvempaa, mm. ruoka, ravintolasyöminen ja asuminen (ei juurikaan lämmityskuluja). Iltapäivällä El Golfossa näimme mm. 2 silkkihaikaraa, tuulihaukan, riuttatiiran ja ohilentävän suulan. Illallinen kalaravintolassa oli taas muistamisen arvoinen kokemus.

isolepinkäinen_koenigi_01_Lanzarote_02_22

ISOLEPINKÄINEN (ssp koenigi)  JA PIKKUKIURU FAMARALLA
ISOLEPINKÄINEN (ssp koenigi) JA PIKKUKIURU FAMARALLA

Torstaina 10.2.2022 oli edelleen reipas kaakkoistuuli, nyt kuitenkin jo aiempia päiviä heikompi. Puolipilvistä ja lämpöä oli 24 astetta. Aamiaisen jälkeen lähdettiin heti retkelle ja ensimmäiset 2-3 tuntia vietettiin Salinas de Janubion altailla. Kahlaajia oli paljon vähemmän kuin pari päivää sitten, mutta nähtiin kuitenkin mm. 67 pitkäjalkaa, 7 pikkukuovia, 7 rantasipiä, 2 valkovikloa, 5 punajalkavikloa, 4 tundrakurmitsaa, 7 pulmussirriä, 3 suosirriä, 3 pikkusirriä, 5 tylliä ja mustajalkatylli. Muita lajeja olivat mm. 9 ruostesorsaa, 28 mustakaulauikkua, 3 riuttatiiraa, tuulihaukka ja hienosti muutaman minuutin paikalla saalistellut muuttohaukka, alalajia pelegrinoides eli ns. arabihaukka.

PELEGRINOIDES-ALALAJIN MUUTTOHAUKKA JANUBIOLLA
PELEGRINOIDES-ALALAJIN MUUTTOHAUKKA JANUBIOLLA
MUSTAKAULA-UIKUT OVAT ALTAILLA USEIN VÄHÄN KAUKANA KUVAAMISTA AJATELLEN
MUSTAKAULA-UIKUT OVAT ALTAILLA USEIN VÄHÄN KAUKANA KUVAAMISTA AJATELLEN

Janubiosta jatkettiin matkaa Faro de Puntaan, Pechigueran majakalle. Paikalla oli mm. n. 60 pulmussirriä, tylli ja pikkukuovi. Palattiin iltapäivällä El Golfoon, käytiin päiväkahvilla ja vietettiin siestaa. Hotellin lähellä hyöri edelleen 2 aavikkotulkkua. Ilta sujui taas kalaravintolan hyvien antimien parissa.

PARI AAVIKKOTULKKUA VIIHTYI EL GOLFOSSA
PARI AAVIKKOTULKKUA VIIHTYI EL GOLFOSSA
SUULA EL GOLFON PARVEKKEELTAMME
SUULA EL GOLFON PARVEKKEELTAMME

Perjantaina 11.2.2022 lähdettiin El Golfosta ajelemaan kohti itärannikkoa. Päivä oli aurinkoinen, heikkotuulinen ja lämmin (24 astetta). Ennen lähtöä nähtiin mm. vanha suula ja 2 silkkihaikaraa. Aamiaisen jälkeen pakattiin tavarat autoon ja ajeltiin hiljalleen Teguisen kautta Hariaan ja sieltä hienolle Mirador del Riolle. Miradorin lähellä kaarteli 2 pikkukorppikotkaa sekä 3 tuulihaukkaa ja näkymät Graciocan saarelle olivat komeat. Käväistiin Orzolassa, syötiin piknik hiekkarannalla, jossa ainoa mainittava lintu oli nyt silkkihaikara. Kolme vuotta sittenhän kuvasimme hiekkarannan viereisten kallioiden edustalla 2 suomutropiikkilintua, ei siis huono paikka…

KANARIALAINEN TUULIHAUKKA
KANARIALAINEN TUULIHAUKKA

Orzolasta ajettiin Arrecifen lentokentälle, jossa luovutettiin vuokra-automme pois ja ajettiin taksilla jo alkumatkasta tuttuun Miramarin hotelliin Arrecifen rantaan. Pieni iltapäiväkävely tuotti mm. 11 harmaahaikaraa, 4 silkkihaikaraa, 3 mustajalkatylliä, 4 pulmussirriä, 3 tundrakurmitsaa, 3 merimetsoa ja madeirankiitäjän. Illalla ruokailtiin taas pienvenesataman mainiossa italialaisravintolassa.

ARRECIFEN TUNNELMALLINEN PIENEVENESATAMA
ARRECIFEN TUNNELMALLINEN PIENEVENESATAMA

Lauantaina 12.2.2022 oli jo matkapäivä takaisin Suomeen. Aamiaisen jälkeen ajoimme taksilla lentokentälle (taksi 12e) ja Finnairin kone Suomeen lähti (taas) lähes tunnin myöhässä. Paluulennolla tehtiin tankkausvälilasku Bordeauxissa ja Helsingin lentoasemalle saavuttiin klo 23 aikaan. Tavarat mukaan ja ajettiin autollamme yöksi Lauttasaareen. Sieltä jatkettiin sunnuntaina 13.2. puolen päivän aikaan Turkuun kurjassa kelissä – vesi/räntä/lumisateessa.

Epilogi.

Tämä oli kolmas käyntimme karun kauniilla Lanzaroten saarella. Majoituksemme osuivat täydellisesti nappiin – Arrecifen hotelli oli hienolla paikalla, kuten El Golfonkin hotelli, ja silti kovin erilaisia. Säät olivat muuten aivan erinomaiset, mutta parina päivänä kova tuuli vähän häiritsi. Linnustollisesti Lanzarote ei ihan pärjää Fuerteventuralle, mutta kyllä täälläkin ihan mukavia lajeja löytyy. Saaren parhaat lintupaikat ovat Janubion suola-altaat (koko Kanarian parhaita kahlaajapaikkoja), Arrecifen kaupungin ranta, Famaran aavikkoalue ja golfkentät Tiasissa ja Teguisessa.

Koronatilanne Kanarialla oli huomattavan paljon Suomea rauhallisempi, mutta asiaan suhtauduttiin silti edelleen tiukasti – maskeja käytettiin joka paikassa sisätiloissa ja terasseilla, paljon kurinalaisemmin kuin Suomessa. Maskien käyttö oli yleistä kaupungeissa myös ulkotiloissa. Turismi oli elpynyt, mutta ei tietenkään vielä kovin runsaana. Finnairin lentojen myöhästely ihmetytti, etenkin kun lentoliikenne on vasta toipumassa koronasta eikä lentoruuhkia vielä ole.

Lanzarote on mukavan kokoinen saari, pitkiä ajomatkoja ei lintupaikkojen ja /tai nähtävyyksien välille tule eli autossa istumista on vähän. Perheissä varmaan jokaiselle löytyy mieleistä ohjelmaa ja mieluisia retki- ja luontokohteita sekä nähtävyyksiä.

POHJOISOSASTA ON HIENOT NÄKYMÄT VIEREISELLE LA GRACIOSAN SAARELLE
POHJOISOSASTA ON HIENOT NÄKYMÄT VIEREISELLE LA GRACIOSAN SAARELLE
OUTI VIIHTYI RANNOILLA
OUTI VIIHTYI RANNOILLA

Retken kuvia isompina tiedostoina exif-tietoineen on nähtävissä täällä:
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/Uusimmat+ulkomailta++-+Latest+abroad/

Lisää kirjoituksia

Sumua, sadetta ja – mantereelle

Maanantaina 27.1.2025 oli miellyttävä retkipäivä. Puolipilvistä, lämpöä oli 2-4 astetta ja aamulla meri...

Tuulista mutta leutoa

Torstaina 23.1.2025 tihutti vettä klo 11 asti, sen jälkeen oli pilvipoutaa ja etelätuulta...

Kevätmuutto alkoi!

Maanantaina 20.1.2025 paistoi aurinko komeasti koko päivän ja lämpöä oli 2 astetta. Itätuuli...

Leutoa Utön talvea

Torstaina 16.1.2025 oli vaihteeksi aurinkoista, vain aamulla vähän pilviä. Föhn-tuuli puhalsi lännestä 9-11...

Takaisin talvilintujen pariin Utöhön

Maanantaina 13.1.2025 oli aika palata takaisin Utöhön, Outi on vielä Hesassa käymässä. Ajelin...

Yhteenveto Utön kesä- ja syyskaudesta 2024

Kesän säät olivat varsin tavanomaiset: paljon aurinkoa ja maltillisia tuulia, mutta sadettakin aika...