Myrskykeli Utössä

Perjantaina 27.10.2006 ajelin sateessa kovalla kiireellä Helsingistä työreissulta suoraan Nauvon Pärnäisiin ehtiäkseni Utön laivaan. Ja ehdin ihan hyvin, kauppa ja kahvikuppikin tuli hoidettua Nauvon kk:ssa. Outi ei nyt ollut mukana vaan matkasi kotitaloon Nummelle. Viikonlopuksi povattin syksyn ensimmäistä kovaa syysmyrskyä ja tulihan se! Laivan lähtiessä Pärnäisistä tuuli oli länsiluoteesta jo 22 m/s, sadekuurojen kera. Nötön satama oli jo aika hankalasti tuulessa, Aspö helppo mutta Jurmo taas tosi hankala tuulen painaessa laivaa. Tuuli yltyi koko ajan ja Utöseen saavuttaessa keskituuli oli jo 26 m/s ja puuskat 30 m/s! Eivor, vaikka iso laiva onkin, sukelsi 4-metrisiin aaltoihin niin että vesi lensi koko yläkannen yli ja sisällä valtaosa matkustajista (joita ei tosin monta ollut) olivat melko lailla merisairaita… Ei se oma olokaan hääppöinen ollut. Utössä ei ollut mitään asiaa jäädä armeijan laituriin vaan kiinnityttiin klo 23 vanhaan kunnon kylälaituriin. Toin mukanani mm. 2 talonpoikaista tuolia (siniset) ja yhden patterin saliin. Nukkumaan mennessä tuuli vonkui ja tuntui että koko talokin keinuu mutta taisi olla vaan laivamatkan perua.

sarvaria

Lauantaina 28.10.2006 tuuli oli edelleen myrskyisä, yli 20 m/s, pohjoisluoteesta. Eivor odotti aamulla tuulen asettumista ja lähti kohti Pärnäisiä vasta klo 9 eikä aikataulun mukaan klo 5.45. Tuuli vähän rauhoittuikin päivän mittaan ja oli illalla enää vähän yli 10 m/s, päivän aikana tuli muutama sade- ja räntäkuuro, lämpöä oli 7 astetta. Sisällä kuitenkin mukavan lämmin parikymmentä. Saareen tuli eilen myös kolme hesalaista lintumiestä – Jouni Vainio, Timo Tuuri ja Harri Savilahti – jotka kaikki ovat ennenkin Utössä retkeilleet. Tarkkailu ja saaren kiertely tuottivat myrskypäivälle 51 lajia, kuten meidän salissa kahvin kera pidetty iltahuuto osoitti. Päivän ilman muuta kovin havainto oli eteläkärjen kalliolampareilla jonkun tunnin oleillut koskikara, Utön 4. kautta aikain (edellisestä 10 vuotta), mutta itse en mokomaa nähnyt kun sana ei kulkenut ihan juohevasti. Harmi! No, mukava iltatuokio sai ajatukset muualle, olipahan Utössä kuitenkin taas kerran mukava laji. Päivän muita havaintoja olivat mm. 4 muuttavaa laulujoutsenta, 2 sarvipöllöä (joista toinen kuvauksellisesti museon luona, toinen itäniityn puskassa), kangaskiuru, 10 niittykirvistä, 17 tilheä pihlajissa, vielä 12 peukaloista, n. 20 punarintaa, subad merikotka, nuori kanahaukka paikallisena, 3 varpushaukkaa, lehtokurppa, 3 mustapääkerttua, n. 80 talitiaista, 3 puukiipijää, 14 kottaraista, 10 peippoa ja 2 järriä, 5 tikliä, n. 30 vihervarpusta, n. 120 urpiaista, 2 hemppoa, n. 20 punatulkkua ja lapinsirkku. Rastaat olivat jo melkein kadonneet: vain 5 räkättiä, 1 punakylki- ja 1 laulurastas. Toin linturuokinnalle pari kiloa auringonkukkaa ja kilon maapähkinää – hyvin tuntuvat kelpaavan. Myrskystä huolimatta päivä oli ihan kelpo lintupäivä ja kuviakin syntyi oiva valikoima. Ensi yönä nukutaankin sitten tunti pidempään koska edessä on talviaikaan siirtyminen.

urpo

Sunnuntai 29.10.2006 oli aurinkoinen, tuuli nyt pohjoisessa (10 m/s) ja takana kylmä yö – aamulla lammikot jo jäässä! Sisällä kuitenkin leppoisaa vaikka pari sulaketta pamahtikin. Aamulla kiertelin eteläkärjessä koskikaran toivossa mutta lintu oli odotetusti jatkanut matkaansa. Saareen oli eilen illalla saapunut myös Jouni Tittonen, joka lähti muiden myötä mantereelle tänään. Kiertely saarella ennen laivan lähtöä tuotti mm. seuraavia havaintoja: laulujoutsen 30 yks sataman yli lounaaseen, merikotka, varpushaukka, 3 jänkäkurppaa, uuttu- ja sepelkyyhky, vielä 6 kangaskiurua, 2 luotokirvistä, 9 tilheä, 7 peukaloista, 15 punarintaa, 2 mustapääkerttua, tiltaltti, 2 puukiipijää, 45 naakkaa, 2 tikliä, n 50 vihervarpusta, n 50 urpiaista, hemppo, n 150 punatulkkua ja saareen tupsahtaneet 10 pikkuvarpusta, joista 8 yksilön parvi viihtyi mainiosti ruokinnallamme. Eivorin kippari oli aamulla nähnyt satamalahden poikki lentäneen yksinäisen sepelhanhen – kippari tuntee mainiosti lintuja. Laivamatka takaisin oli syksyisen viileä, nähtiin mm. 3 merikotkaa ja useita riskilöitä. Pärnäisissä oltiin aikataulun mukaisesti – enää ei myrsky hidastanut matkantekoa.

Lisää kirjoituksia

Ruokkimuuton ennätys!

Maanantaina 7.4.2025 täytyi lähteä iltapäivällä muutamaksi toviksi mantereelle. Sää oli aamulla puolipilvinen, tiheää...

Takatalvi pysäytti muuton

Torstaina 3.4.2025 oli aurinkoista ja lämpöä 8 astetta. Aamu oli tyven, mutta lounaistuuli...

Kevättä pienin, mutta varmoin askelin

Maanantai 31.3.2025 alkoi vesisateella, joka päättyi aamupäivällä, mutta utu ja sumu jäivät. Myöhään...

Uusi objektiivi löysi mm. jalohaikaran

Torstaina 27.3.2025 oli aamulla aurinkoista, mutta myöhemmin täyspilvistä ja kovaa lounaistuulta 7-14 m/s....

Mulelit saapuivat

Maanantaina 24.3.2025 oli puolipilvistä ja lämpöä 4 astetta, aluksi kaakkois- ja myöhemmin etelätuuli...

Ruokkimuutto piristyy

Torstaina 20.3.2025 oli taas aika palata Utöhön. Päivä oli aurinkoinen, lounaistuulta 4-6 m/s...