Pöllömpi viikonloppu Utössä

Perjantaina 20.10.2006 pääsimme vihdoin taas Outin kanssa lähtemään Utöseen viikonlopun viettoon. Ajelimme pilvisessä säässä ja n. 8 asteen lämpötilassa Nauvoon, jossa käytiin kaupassa ja juotiin asiaankuuluvat matkakaffet. Pärnäisissä lastattiin m/s Eivoriin tavarat, nyt mukana mm. talonpoikainen puukaappi (komudi) joka ”pelastettin” Angelniemeltä. Lisäksi vietiin yksi linturuokintalaite, naapurille uudet kiikarit, kelloradio, saunatarvikkeita yms. Laivalla oli taas tuttuja lintumiehiä: Tomi Kaijanen, Totti Toiskallio, Rami Metsäranta ja Petri Ahti – kaikki matkalla Utöseen, jossa jo vajaan viikon on ollut Markus Tuomi. Alkuviikon parhaita ovat olleet mm. hippiäisuunilintu, tunturikiuru, renkaaton kesykyyhky, maakotka ja varpuspöllö! Tuuli oli nyt reipas (n. 12 m/s) itäkaakosta ja perillä alkoi yötä vasten pieni tihkusade. Laiva jäi nyt harmillisesti armeijan laituriin pohjoisniemelle eli tavaroiden kantaminen oli vähän aiempaa isompi homma. Kylän laituri on kuulemma ”liian huonokuntoinen”, vaikka ei näytä siltä… Matkalla talollemme klo 22.50 pojat ja Outi näkivät mm. sarvipöllön ja pari lehtokurppaa – itse en niitä havainnut kun tulin kaappia kantaen perässä.
Lauantai 21.10.2006 oli navakkatuulinen (SE 10 m/s), viileä (+7 astetta) ja sateinen – käytännössä vettä tuli koko ajan. Saarta kompattiin ja luotsiasemalla vähän staijattiinkin harmaalle merelle. Iltahuuto torpassamme tuotti päivän lajimääräksi 61, joista mainittakoon harmaahaikara, 2 laulujoutsenta, 85 tundrahanhea (5 parvessa), 3 merihanhea, 30 Anser/Brantaa, 5 sepelhanhea, 42 valkoposkihanhea, sinisuohaukka, 5 varpushaukkaa, hiirihaukka, piekana, 4 jänkäkurppaa, peräti n. 20 lehtokurppaa, uuttukyyhky, 3 sarvipöllöä, helmipöllö (koulun luona), 2 kangaskiurua, 9 peukaloista, 5 rautiaista, n. 30 punarintaa, 24 mustarastasta, 3 kulorastasta, 4 mustapääkerttua, tiltaltti, n. 70 vihervarpusta, 5 urpiaista, 25 punatulkkua ja muuttava pulmunen. Saunalahden perukasta löytyi iso vihreä ja sarvipäinen perhosentoukka – lieneekö kiertokiitäjän? Täytyy varmistaa kuvista joltain asiantuntijalta… Nyt, 23.10., jo kolme perhostuntijaa on katsellut kuvia ja kaikki ovat sitä mieltä, että kysessä toisaan on harvinaisen kiertokiitäjän huippuharvinainen toukka – jopa kasvi, jossa toukka asusti on kiertokasvi.

kiitaja

Outi järjesteli sisällä tauluja ym uuteen uskoon – tosi viihtyisää. Ruokintapaikka siirrettiin saunan länsipäädyn luo ja – auringonkukan siementen vielä puuttuessa – talviruokinta aloitettiin kilolla maapähkinöitä. Iltapimeässä teimme Outin kanssa vielä kävelyn eteläniemeen majakan valoja katsomaan – iltayö oli sumuinen, tihkusateinen ja nyt lämmin. Tuuli oli tyyntynyt ja taivaalta kuului vähän väliä rastaiden ääniä, majakan lähellä myös taivaanvuohi äänteli ahkerasti yötaivaalta. Lamppujen alta lähti kolme lehtokurppaa lentoon. Totti, Tomi ja Markus olivatkin ottaneet oikein systemaattisen 2 tunnin kuuntelun illalla ennen puoltayötä ja saldo olikin komea: punakylkirastas 397, laulurastas 16, räkättirastas 3, mustarastas 112, punatulkku 5, taivaanvuohi 9, kapustarinta 1, niittykirvinen 4 ja kangaskiuru!

pollo

Sunnuntaina 22.10.2006 oli edelleen pilvistä ja sateistakin, tosin paluumatkalla laivalla saatiin olla kannella kuivana koko matka. Utössä kierrettiin aamulla pikaisesti saarta ja havaittiin mm. 3 kangaskiurua, kulorastas, 2 mustapääkerttua, lapinsirkku, ampuhaukka, sinisuohaukka, n. 40 rautiaista, 2 peukaloista, tiltaltti ja n. 50 urpiaista. Hauskin havis tehtiin kuitenkin hieman ennen laivan lähtöä: Totti löysi kasarmin portin luota killistelevän varpuspöllön, jota saatiin rauhassa katsella ja kuvata. Viikonlopun kolmas ja syksyn peräti kuudes pöllölaji Utössä! Paluumatkalla laivalta havaittiin mm. 9 muuttavaa pikkulokkia, 4 uiveloa ja Nötön satamassa kesykyyhky, joka ainakin värityksen perusteella oli ilmeisesti sama lintu, joka oli jo torstaina käväissyt Utössä. Pöllömäinen viikonloppu!

Lisää kirjoituksia

Puuduttavaa pohjoisvirtausta

Torstaina 8.5.2025 tuuli vähän rauhoittui, tänään henkoili pohjoisesta vain 2-5 m/s. Puolipilvistä ja...

Kylmä pohjoisvirtaus pysäytti kevätmuuton

Maanantaina 5.5.2025 puhalsi (8 m/s) kylmä luoteistuuli, taivas oli puolipilvinen ja lämpöä oli...

Kevään pikkurareja

Vapunpäivä 1.5.2025 oli pääosin pilvinen, päivällä vähän sadetta, mutta iltapäivästä alkaen aurinkoakin. Lämpö...

Sateista huhtikuun loppua

Maanantaina 28.4.2025 oli puolipilvistä ja klo 15 alkaen ajoittain vesisadetta. Lämpöä oli 8...

Huhtikuun lopun ”pikkukivaa”

Torstaina 24.4.2025 oli vaihteeksi kirkasta ja aurinkoista, pohjoisvirtaus kuljetti tuulta 6-9 m/s ja...

Sepelrastaat saapuivat

Maanantaina 21.4.2025 satoi taas aamulla vähän vettä ja sen jälkeen oli jo tuttua...