Pro ja pikkutikkoja

Torstaina 8.10.2015 oli edelleen pilvetöntä ja viileää (+7 astetta), tuuli oli koillisesta 5 m/s. Mukava ulkoilusää mutta näkyvä muutto oli lähes seis. Mainittavaa kirjattiin mm. 25 mustalintua, sinisuohaukka, 6 haarapääskyä ja saaressa käyneet 3 närheä. Pikkulinnuista mainittakoon 5 kangaskiurua, 16 peukaloista, 100 kulorastasta, 6 tiltalttia, pikkusieppo, 16 puukiipijää ja koulun läheltä löytynyt hippiäisuunilintu. Pro’ta katseltiin useampaan otteeseen ja jokunen dokumenttikuvakin syntyi. Lintu äänteli myös kymmenkunta kertaa, äänestä se löytyikin. Liikkui löyhästi hippiäisten seurassa. Edellisestä hippiäisuunilinnusta Utössä olikin jo kaksi vuotta… Illalla saareen saapuivat mm. Tuomas Meriläinen, Kaisa Kivinen, Sällylä ja Varesvuon Markus ja Minna.

HIPPIÄISUUNILINTU ELI TUTTAVALLISEMMIN PRO HYÖRI LAMMASHAAN REUNALLA
HIPPIÄISUUNILINTU ELI TUTTAVALLISEMMIN PRO HYÖRI LAMMASHAAN REUNALLA

Perjantai 9.10.2015 oli sään puolesta edellisten päivien toistoa. Pilvetöntä, koillistuulta 5-6 m/s ja koleaa (6 astetta). Staijia melko niukasti (merellä kovaa väreilyä) mutta saari toki kompattiin. Nähtiin muuttavana mm. 935 hanhea, 9 merikotkaa, 3 varpushaukkaa, 400 naakkaa ja 3 haarapääskyä. Paikallisina nähtiin mm. tp ruokki eteläkärjessä, jänkäkurppa, 4 taivaanvuohta, pikkutikka, 2 närheä ja 4 isolepinkäistä. Muista mainittakoon vielä 7 kangaskiurua, luotokirvinen, 90 kulorastasta, 6 tiltalttia, pikkuvarpunen, 10 peukaloista, isokäpylintukoiras, 2 Loxiaa ja syksyn eka tilhi. Kompostorin luona lenteli illalla suopöllö. Aamulla mantereelle lähtivät Saarnio, Tittonen, Kruuna, Halttunen, Kivinummi ja Ruokonen ja illalla saapui saareen mm. V-V Salonen.

PUNATULKKUJA ON NYT RUNSAASTI MUUTOLLA
PUNATULKKUJA ON NYT RUNSAASTI MUUTOLLA

Lauantaina 10.10.2015 oli edelleen hyytävän viileä pohjoisvirtaus – tuulta 6-9 m/s ja taivas puolipilvinen, lämpöä enimmillään 6 astetta. Lintuja niukasti. Muuttavana nähtiin mm. mustalintu 25, kuikka 9, Gavia 21, kanahaukka, 4 varpushaukkaa, 2 muuttohaukkaa (ad ja 1kv) ja ampuhaukka. Saaressa oli mm. 2 suopöllöä, jänkäkurppa, lehtokurppa, 3 taivaanvuohta, 11 käpytikkaa, pikkutikka, 5 kangaskiurua, 3 tilheä, 5 tiltalttia, 2 isolepinkäistä ja närhi. Saareen saapui illalla lintureissulle mm. Hannu Tammelin perheineen ja Jouni Lehtola.

RUSKEITA URPIAISIA, EI KUITENKAAN "KUNNOLLISIA" CABAREITA ON HYÖRINYT MUUTAMA SAARESSA
RUSKEITA URPIAISIA, EI KUITENKAAN ”KUNNOLLISIA” CABAREITA, ON HYÖRINYT MUUTAMA SAARESSA

Sunnuntai 11.10.2015 oli pilvetön mutta nyt pohjoistuuli alkoi heiketä ja illansuussa enää 2 m/s, lämpöäkin jo 8 astetta. Linnut lähtivät pitkästä aikaa vähän liikkeelle, josta osoituksena mm. vaelluslintujen ”invaasio”: närhi, ainakin 10 pikkutikkaa ja 2 pähkinähakkia. Muuttavana nähtiin 78 kuikkaa, kaakkuri ja 193 Gaviaa, härkälintu, silkkiuikku, lapasotka ja petolintuja 10 merikotkaa, 3 sinisuohaukkaa, kanahaukka, 4 varpushaukkaa ja 2 muuttohaukkaa (ad ja 1kv, ehkä samat kuin eilen). Saaresta löytyi mm. 2 jänkäkurppaa, 5 taivaanvuohta, 9 tiltalttia, luotokirvinen, kivitasku, 11 tikliä, 4 haarapääskyä, 4 kangaskiurua, 110 kulorastasta, 16 peukaloista, 2 isolepinkäistä ja syksyn ekat 2 nokkavarpusta. Mantereelle lähtivät mm. Outi sekä Kaisa Kivinen kavereineen.

KAUKAINEN DOKUMENTTI TOISESTA PÄHKINÄHAKISTA
KAUKAINEN DOKUMENTTI PÄIVÄN TOISESTA PÄHKINÄHAKISTA
UTÖSSÄKIN NÄKYI JOKUNEN PÄIVÄ SITTEN REVONTULIA, OUTI KÄVI KUVAAMASSA
UTÖSSÄKIN NÄKYI JOKUNEN PÄIVÄ SITTEN UPEITA REVONTULIA, OUTI KÄVI KUVAAMASSA

 

Lisää kirjoituksia

Silmälasit huurussa ja kateissakin

Torstaina 6.11.2025 ajelin pilvisenä ja lämpimänä syyspäivänä Turusta Helsingin lentoasemalle, jossa tapasin sovitusti...

Sadetta riittää, onneksi lintujakin

Torstaina 30.10.2025 oli sadepäivä. Sade alkoi aamulla pian klo 8 jälkeen ja jatkui...

Vielä riittää muuttajia

Maanantaina 27.10.2025 oli pilvinen päivä ja iltapäivällä ropisi useita sadekuuroja. Aamun lounaistuuli 7...

Rariovi repsottaa yhä auki

Torstaina 23.10.2025 oli pilvistä ja utuista, aamustaijikin vaatimaton huonon näkyvyyden takia. Lämpöä oli...

Tulipäät rynnivät

Maanantaina 20.10.2025 oli puolipilvistä, länsilounaista tuulta 5-9 m/s ja lämpöä 10 astetta. Staijia...

Rariovi auki itään päin

Torstaina 16.10.2025 oli pilvistä, lämpöä 11 astetta ja eilisestä voimistunutta länsi-, myöhemmin luoteistuulta...