Sumu jatkuu, kahlaajat tippuvat

Maanantaina 16.5.2011 tiheä sumu verhosi koko saarta taas myöhään iltapäivään saakka, vasta klo 16 selkeni. Tuuli oli 10 m/s etelästä. Muuttavia lintuja ei tietenkään nähty mutta paikallisena kohtalaisesti hysyjä ja kahlaajia. Itärannalla nähtiin päivän aikana mm. n. 50 suosirriä, isosirri, vesipääsky (kevään ensimmäinen), pikkukuovi ja suokukko. Yllättävin havainto oli kuitenkin vaihtopukuinen merisirri, joka käväisi iltapäivällä kamerani edessä itärannalla minuutin verran kunnes hävisi mutta palasi kuulemma illalla taas samaan paikkaan – kautta aikain myöhäisin keväthavainto merisirristä Utössä. Willströmin Ismo näki aamupäivällä vaalean ad-leveäpyrstökihun, joka lensi matalalla saaren yli suuntaan SE, pampuloita ”raahaten”. Pikkulintuja nähtiin mm. 2 luotokirvistä, 2 ruokokerttusta, rytikerttunen, 12 keltavästäräkkiä, 5 sinirintaa, 25 leppälintua, 2 naaraspukuista mustaleppälintua (majakalla ja hotellilla), 20 pensastaskua, 12 kirjosieppoa ja jälleen lammashaassa ad-koiras pikkusieppo. Mainittakoon vielä, että mustakurkku-uikkupari on aloittanut pesän rakentamisen nyt myös satamalahden puolella, hotellin rantasaunojen luona. Lintukurssilaiset lähtivät aamulla mantereelle ja eilen illalla tuli lintuharrastajia & kuvaajia lisää lähes 10 henkeä, mm. Kuusisen Pekka vaimonsa kanssa, Ari Syllgren sekä Eero Inkeroinen ja Antti Tölli. Itärannalla on jo neljä piilotelttaa…

mersirri
Vaihtopukuinen merisirri viivyttelee vielä Utössä

Tiistai 17.5.2011 valkeni (yllättäen) kirkkaana, etelätuuli oli 7 m/s, mutta puolenpäivän jälkeen tiheä sumu kietoi taas saaren sisäänsä. Tuuli voimistui ja ilma oli koleahko, illemmalla vähän sadettakin. Staijausta aamulla runsaat kaksi tuntia luotsiasemalla, muuten komppausta ja iltapäivällä vähän kuvaamistakin. Muuttavana nähtiin mm. 21 kuikkaa, 2 kaakkuria, 12 Gaviaa, 4 ruokkia ja klo 06.20 kevään kolmas jp-etelänkiisla, joka viiletti majakan edestä pintaa pitkin kaakkoon. Itärannalla oli edelleen n. 50 suosirriä ja myös eilinen merisirri näyttäytyi muutaman kerran iltapäivällä, nyt sain paremmat kuvat kuin eilen. Illansuussa itärannalle laskeutui vielä 2 pikkusirriä. Pikkulinnuista mainittakoon rytikerttunen, 2 ruokokerttusta, 2 punavarpusta, satakieli, 3 sinirintaa, 2 luotokirvistä, 5 harmaasieppoa ja kaikkiaan 3 mustaleppälintua kylällä – koiras ja 2 naaraspukuista. Päivällä lähti aika lailla väkeä mantereelle, uusia lintuharrastajia tuli saareen mm. Jari Lagerroos, Jani Vastamäki ja Kari Kekki. Toivottavasti sumut vähitellen hellittävät.

irinta
Sinirintamuutto alkaa jo hiipua

Lisää kirjoituksia

Puuduttavaa pohjoisvirtausta

Torstaina 8.5.2025 tuuli vähän rauhoittui, tänään henkoili pohjoisesta vain 2-5 m/s. Puolipilvistä ja...

Kylmä pohjoisvirtaus pysäytti kevätmuuton

Maanantaina 5.5.2025 puhalsi (8 m/s) kylmä luoteistuuli, taivas oli puolipilvinen ja lämpöä oli...

Kevään pikkurareja

Vapunpäivä 1.5.2025 oli pääosin pilvinen, päivällä vähän sadetta, mutta iltapäivästä alkaen aurinkoakin. Lämpö...

Sateista huhtikuun loppua

Maanantaina 28.4.2025 oli puolipilvistä ja klo 15 alkaen ajoittain vesisadetta. Lämpöä oli 8...

Huhtikuun lopun ”pikkukivaa”

Torstaina 24.4.2025 oli vaihteeksi kirkasta ja aurinkoista, pohjoisvirtaus kuljetti tuulta 6-9 m/s ja...

Sepelrastaat saapuivat

Maanantaina 21.4.2025 satoi taas aamulla vähän vettä ja sen jälkeen oli jo tuttua...