Talven ote pitää vieläkin

Torstaina 21.3.2013 oli aika palata Utöhön. Outi jäi vielä töihin, itse ajelin kirkkaana ja kylmänä (-12°) aamuna Nauvoon, jossa tutut kauppa- ja kahvikuviot. Eivor-laivalle kertyi kohtuullisesti väkeä, lintuporukkaa Jurmoon neljä henkeä, Utöhön lisäkseni ainakin kuusi, tutuimpina Markus Tuomi ja Timo Parkkonen.  Ruolan Jaskakin oli matkassa luontoa kuvaamassa. Koillistuuli puhalsi 6-7 m/s ja jäät olivat tukevia, niinpä matka kesti jo lähes 8 tuntia ja Utöhön rantauduttiin vasta klo 19 aikoihin. Matkalla ei nähty ihmeempiä, ehkä mainittavimmat olivat 6 uiveloa Utön satamassa.

UTÖNKIN YMPÄRILLÄ ON JÄÄTÄ RIITTÄNYT
UTÖNKIN YMPÄRILLÄ ON JÄÄTÄ RIITTÄNYT

Perjantaina 22.3.2013 oli jäätävän kylmä koillistuuli, 10 m/s, ja yöllä oli täälläkin pakkasta 10 astetta. Päivä oli aurinkoinen mutta kylmä tuuli jatkui (kääntyi pohjoiseen) ja pakkasta oli 5-6 astetta. Meri oli osittain auki mutta paljon on jäätäkin. Staijausta yhteensä 3-4 tuntia, vähän komppaustakin. Nähtiin mm. 4 haahkaa, 22 merimetsoa, n. 620 telkkää, 2 lapasotkaa, 3 uiveloa, luotokirvinen itärannalla ja kettusirkku muutamaan otteeseen. Päivällä klo 12.40 löysin nuoren maakotkan Patteriniemen yltä, ”mako” jatkoi Ormskärille, laskeutui hetkeksi ja nousi kaarrellen häviten korkealla pohjoiseen. Harvinainen ilmestys täällä, etenkin keväthavikset ovat olleet aivan kortilla. Muutamat muutkin ehtivät linnun nähdä ja mm. Jarmo sai saaripinnan. Illansuussa nähtiin vielä porukalla yksinäinen merisirri eteläkärjen luodoilla.

NUORI MAAKOTKA MUUTTI POHJOISEEN, TÄSSÄ ORMSKÄRIN YLLÄ
NUORI MAAKOTKA MUUTTI POHJOISEEN, TÄSSÄ ORMSKÄRIN YLLÄ

Lauantaina 23.3.2013 pohjoisvirtaus jatkui (6-8 m/s) mutta ilma oli vähän eilistä lämpimämpi, pakkasella tosin edelleen. Taivas selkeä mutta illansuussa saatiin muutama lumikuuro. Staijausta ja vähän kiertelyäkin, merellä nähtiin mm. 7 haahkaa, 23 riskilää, 37 merimetsoa, 9 uiveloa, 3 lapasotkaa ja 5 tukkakoskeloa. Trattenin eteläkärjessä ruokaili pitkään 5 merisirriä rantajäällä, lisäksi 2 merisirriä lensi länsipuolitse pohjoiseen ja kettusirkku näyttäytyi taas kylällä. Kottarainenkin käväisi ruokinnallamme. Eilen iltalaivalla saareen oli saapunut ainakin seitsemän ornia lisää.

KETTUSIRKKU JATKAA VIELÄ VIERAILUAAN
KETTUSIRKKU JATKAA VIELÄ VIERAILUAAN
TALVEN AIKANA KETTUSIRKUN PYRSTÖSULAT, PYPHT JA TERTIAALIT OVAT KOVIN KULUNEET MUTTA KÄSISULAT NÄYTTÄVÄT TUOREEMMILTA
TALVEN AIKANA KETTUSIRKUN PYRSTÖSULAT, PYPHT JA TERTIAALIT OVAT KOVIN KULUNEET MUTTA KÄSISULAT NÄYTTÄVÄT TUOREEMMILTA

Sunnuntaina 24.3.2013 sama säätyyppi jatkui. Tuuli oli nyt koillisesta 6-7 m/s, taivas lähes pilvetön ja lämpöä enimmillään -1 aste. Staijaus tuotti mm. 13 haahkaa, n. 35 allia, 3 pilkkasiipeä ja 3 tukkakoskeloa. Muuttavana nähtiin myös kiuru ja 2 pulmusta ja Trattenin luona oli jälleen 2 merisirriä, lisäksi laivalla lähteneet näkivät sataman ulkopuolella yhden merisirrin. Kylällä viihtyi edelleen kettusirkku (lauloi pariin otteeseen), kottarainen ja 2 peippoa sekä itäosassa 2 räkättiä ja yhtä aikaa 3 luotokirvistä levävalleilla ruokailemassa. Mantereelle lähti paljon porukkaa, eilen illalla oli tullut jälleen muutama uusi sirkkubongarikin lisää. Koska muutto on edelleen aika lailla seis, niin käytin taas osan päivästä Omanin reissun lintukuvien tekoon… (niitä löytyy ’Uusimmat ulkomailta’-kansiosta veppisivuiltani).

MERIMETSOPORUKKA ON MAJOITTUNUT FINNSKÄRILLE
MERIMETSOPORUKKA ON MAJOITTUNUT FINNSKÄRILLE

Lisää kirjoituksia

Puuduttavaa pohjoisvirtausta

Torstaina 8.5.2025 tuuli vähän rauhoittui, tänään henkoili pohjoisesta vain 2-5 m/s. Puolipilvistä ja...

Kylmä pohjoisvirtaus pysäytti kevätmuuton

Maanantaina 5.5.2025 puhalsi (8 m/s) kylmä luoteistuuli, taivas oli puolipilvinen ja lämpöä oli...

Kevään pikkurareja

Vapunpäivä 1.5.2025 oli pääosin pilvinen, päivällä vähän sadetta, mutta iltapäivästä alkaen aurinkoakin. Lämpö...

Sateista huhtikuun loppua

Maanantaina 28.4.2025 oli puolipilvistä ja klo 15 alkaen ajoittain vesisadetta. Lämpöä oli 8...

Huhtikuun lopun ”pikkukivaa”

Torstaina 24.4.2025 oli vaihteeksi kirkasta ja aurinkoista, pohjoisvirtaus kuljetti tuulta 6-9 m/s ja...

Sepelrastaat saapuivat

Maanantaina 21.4.2025 satoi taas aamulla vähän vettä ja sen jälkeen oli jo tuttua...