Tammitripla!

Perjantaina 21.1.2011 oli aika lähteä (vihdoin?) oikealle bongausreissulle – Asikkalaan tammitikkaa hakemaan! Suomen ensimmäinen tammitikka on viihtynyt Vääksyn kanavan reunamilla jo yli 2 kk joten mahdollisuudet olivat tietysti kohtuullisen lupaavat. Kaverikseni lähti mukaan Vikmanin Reiska ilman isompaa houkuttelua. Turusta lähdin klo 06.15, Reiska tuli mukaan Paimiosta ja moottoriteitä pitkin ajelimme Hesan kautta Lahteen ja sieltä Asikkalaan. Perillä oltiin klo 10.20 kauniin postikorttimaisessa talvimaisemassa – ilma oli tyven, pilvinen ja pakkasta -7 astetta. Parkkeerattiin Melakujan varteen ja törmättiin kohtapuoliin pariin muuhun orniin Turun suunnalta sekä tuttuun hahmoon Lahdesta ison kameran kera – Selinin Mika. Mikalla olikin tammitikka jo hallinnassa, lintu kiipeili korkealla lehtikuusissa aivan kanavan reunalla – näkyi kylläkin mutta kuvaaminen korkealle ylös oli erinomaisen vaikeaa. Pian tikka levittikin siipensä ja hävisi jonnekin. Kun kiertely ei tuottanut tulosta niin päätimme parkkeerata itsemme Mikan seurassa Melakujan ruokinnan lähelle – täällähän tikka on käynyt viime aikoina kerran-pari päivässä. Ruokinnalle pyrähtikin pian tikka, joka oli – käpytikka. Ei hätää – runsaan tunnin odotuksen jälkeen tammitikka ilmestyi hiljaa jostakin, lensi nopeasti talipötkölle, keikkui siinä muutaman minuutin ja lennähti korkealle läheisiin puihin ja pian taas korkealla kohti kanavan lehtikuusia. Olimme ehtineet saada kuvamme – ruokinta ei ollut kaunein mahdollinen ympäristö mutta hyvin todenmukainen: näin Suomen eka tammitikka ehkä selviää tästä talvesta. Pinnakättelyiden jälkeen mentiin kolmisin paikalliseen leipomokahvillaan pinnakahveille – tulihan tammitikasta sekä Reiskalle että mulle elis, uusi WP-laji ja uusi WP-kuvapinna – oikea tammitripla!

tammitikka
Tammitikka on kaunis lintu – johtuukohan sen harvinaisuudesta…

Tyytyväisinä pakattiin Reiskan kanssa kamerat autoon ja rauhallisesti ajeltiin samaa reittiä takaisin Turkuun päin jonne saavuin klo 18 aikoihin mainiosti onnistuneen bongauskeikan päätteeksi.

tamitikka
Olen pari kertaa aiemmin hakenut tuloksetta tammitikkaa ulkomailla – Liettuassa ja Bulgariassa. Nyt onnistui koto-Suomessa, puun takaa se ilmestyi.

Lisää kirjoituksia

Puuduttavaa pohjoisvirtausta

Torstaina 8.5.2025 tuuli vähän rauhoittui, tänään henkoili pohjoisesta vain 2-5 m/s. Puolipilvistä ja...

Kylmä pohjoisvirtaus pysäytti kevätmuuton

Maanantaina 5.5.2025 puhalsi (8 m/s) kylmä luoteistuuli, taivas oli puolipilvinen ja lämpöä oli...

Kevään pikkurareja

Vapunpäivä 1.5.2025 oli pääosin pilvinen, päivällä vähän sadetta, mutta iltapäivästä alkaen aurinkoakin. Lämpö...

Sateista huhtikuun loppua

Maanantaina 28.4.2025 oli puolipilvistä ja klo 15 alkaen ajoittain vesisadetta. Lämpöä oli 8...

Huhtikuun lopun ”pikkukivaa”

Torstaina 24.4.2025 oli vaihteeksi kirkasta ja aurinkoista, pohjoisvirtaus kuljetti tuulta 6-9 m/s ja...

Sepelrastaat saapuivat

Maanantaina 21.4.2025 satoi taas aamulla vähän vettä ja sen jälkeen oli jo tuttua...