Yhteenveto Utön kesä- ja syyskaudesta 2022

Kesäkuun loppu oli helteinen, heinäkuu vähän epävakaisempi ja elokuussa saatiin vihdoin sadettakin. Koko kesä oli epätavallisen lämmin. Syyskelit olivat totutun vaihtelevia, mutta talvi tuli tavanomaista aikaisemmin – jo joulukuun alussa oli melko runsaasti lunta ja useita kovatuulisia pakkaspäiviä. Joulukuun loppupuoli oli kuitenkin taas lauha, lumet sulivat pois eikä jäätä ollut missään.

MIELENKIINTOINEN KÄYRÄ, JOKA OSOITTAA UTÖN VUOTUISEN KESKILÄMPÖTILAN NOUSUN  RUNSAAN SADAN VUODEN AJALTA - NYKYÄÄN VUODEN KESKILÄMPÖTILA UTÖSSÄ ON JO NOIN 8 ASTETTA.
MIELENKIINTOINEN KÄYRÄ, JOKA OSOITTAA UTÖN VUOTUISEN KESKILÄMPÖTILAN NOUSUN RUNSAAN SADAN VUODEN AJALTA – NYKYÄÄN VUODEN KESKILÄMPÖTILA UTÖSSÄ ON JO NOIN 8 ASTETTA.

Mainittavia havaintoja kesältä olivat etelänkiisla 27.6. ja 10.7., kirjokerttu 27.6., kesykyyhky 27.-28.6., 2 pikkutiiraa 1.7. ja yksi 19-24.7., mustaleppälintu 6. ja 24.7. sekä pulmussirri 11.8.

UTÖSSÄ AIKA HARVOIN NÄKEE PIKKUTIIROJA, NYT KUITENKIN USEAMPANA PÄIVÄNÄ
UTÖSSÄ AIKA HARVOIN NÄKEE PIKKUTIIROJA, NYT KUITENKIN USEAMPANA PÄIVÄNÄ

Aikaisia syysmuuttajia olivat käki 6.7., tundrakurmitsa 9.7., mehiläishaukka 17.7., lehtokurppa 1.8., sinisuohaukka 14.8. ja ampuhaukka 25.8.

Hyviä syyshavaintoja olivat mm. hiiripöllö 5.9., 19-20.9. ja 12.10., palokärki 8.9., pulmussirrejä 14.9. (2) ja 20.9. (3), närhi 29.9., helmipöllö 5.10., etelänkiisla 11.10., 3 teertä 17-23.10., sepelrastas 18.10., liejukana 23.10., mustaleppälintu 26.10. ja 3.11. sekä varpuspöllö 6-9.11.

HIIRIPÖLLÖJÄ TULI UTÖHÖN SAAKKA PERÄTI KOLME
HIIRIPÖLLÖJÄ TULI UTÖHÖN SAAKKA PERÄTI KOLME

Muuttohaukkoja nähtiin 21.9.-18.10. yhteensä vain 8 yksilöä ja maakotka havaittiin 18.10. Idäntiltaltti nähtiin 9.10. ja kaulushaikara yllättävän useasti: 14.10., 18.10., 23.10. (3 yks) ja 20.12. Ensimmäiset merisirrit löydettiin 9.10. ja syksyn suurin lukema oli 14.11. 70 yksilöä.

Myöhäisiä syysmuuttajia olivat mm. pensassirkkalintu 28.9., keltavästäräkki 9.10., peltosirkku 11.10., valkoviklo 14.10., lapinkirvinen 17.10., suokukko 21.10., sepelhanhi 8.11., haarapääsky 8.11., västäräkki 18.11., tiltaltti 23.11., lehtokurppa 4.12., kangaskiuru 7.12., sinisuohaukka 11.12., kaulushaikara 20.12., jänkäkurppa 22.12., luhtakana 28.12., niittykirvinen 31.12., punakylkirastas 31.12. ja kulorastas 31.12.

Syksy oli harvinaisuuksien suhteen tavanomaista köyhempi, mutta jotain tietysti löydettiin:

valkoselkätikka 17.5. alkaen saaressa oleskellut naaras havaittiin viimeisen kerran 6.8.

turkinkyyhky 1.7. 1 p

mustatiira 7.7. 1 jp p

punajalkahaukka 19.8. 1kv p, 20.8. 2 1kv p, 25.8. 1kv m, 27.8. 2 1kv m, yht 6 yks

arosuohaukka 25-26.8. 1kv p, 23.9. ad k m, 28.9. 1kv p/m, 5.10. 1kv p

taigauunilintu 16.9. 1 p, 21.9. 1 p, 22.9. 1 p, 25.9. 1 p, niukka esiintyminen

jalohaikara 22.9. 1 p

EHKÄ YLLÄTTÄEN SYKSYN AIKANA HAVAITTIIN VAIN YKSI JALOHAIKARA
EHKÄ YLLÄTTÄEN SYKSYN AIKANA HAVAITTIIN VAIN YKSI JALOHAIKARA

sinipyrstö 23.9. 2 1kv p, 3.10. 1kv p, 5.10. 1kv p

harjalintu 23-24.9. 1 p

HARJALINTU NÄYTTÄYTYI KAUNIISTI ISOLLE JOUKOLLE
HARJALINTU NÄYTTÄYTYI KAUNIISTI ISOLLE JOUKOLLE

turturikyyhky 23.9. 1 p

hippiäisuunilintu 9.10. 2 p, 13.10. 1 p, 14.10. 1 p, 21.10. 1 p

HIPPIÄISUUNILINTUJA NÄHTIIN TAVANOMAISTA ENEMMÄN KOKO SUOMESSA
HIPPIÄISUUNILINTUJA NÄHTIIN TAVANOMAISTA ENEMMÄN KOKO SUOMESSA

tulipäähippiäinen 16.10. 1k p, 23.10. 1 p, 5.11. 1 p

pikkusirkku 18.10. 1 p

Osa havainnoista on vielä ARK/RK-käsittelyssä, joten lista ei ole kaikilta osin virallinen.

Vuoden 2022 lajimäärä Utössä oli 215, näistä saarelle kokonaan uusia olivat arokiuru (307) ja valkoselkätikka (308). Syyskaudella eniten havainnointia allekirjoittaneen lisäksi kertyi Kimmo Kuusistolle, Antero Toppille, Ossi Öhmanille sekä Timo ja Kirsi Nisulalle.

TULIPÄÄHIPPIÄISESTÄ ON TULLUT JOKAVUOTINEN VIERAS
TULIPÄÄHIPPIÄISESTÄ ON TULLUT JOKAVUOTINEN VIERAS

Lisää kirjoituksia

Syyssateita ja syyslintuja

Torstaina 10.10.2024 oli sadepäivä, vettä tuli pääosan päivästä, mutta ei nyt sentään kaatamalla....

Syksyä – hanhimuuttoa, pikkurareja ja myrskykeliä

Maanantaina 7.10.2024 oli kaunis syyspäivä – aurinkoista, heikkoa (1-3 m/s) länsituulta ja lämpöä...

Upupa

Lauantaina 5.10.2024 palasin Outin kanssa takaisin Utöhön. Päivä oli aurinkoinen, länsituulta 5-6 m/s...

Kuunvaihteen lintuja, lintuväkeä ja saarikisa

Maanantaina 30.9.2024 oli korkeapaine päällä ja heikko (2-4 m/s) tuuli vaihteli lännestä etelään....

Taas uusi laji Utölle!

Torstaina 26.9.2024 oli puolipilvistä, aamulla ja illalla sadekuuroja, ja lämpöä 16 astetta. Tuuli...

Melko rauhallista lintumaailmassa

Maanantaina 23.9.2024 oli edelleen aika vaatimatonta linturintamalla. Sää oli melkein kesäinen, pääosin aurinkoa,...