Pussitiainen ilmestyi Utöseen!

Sunnuntai 25.5.2008 oli edelleen helteinen ja tyven, vasta iltapäivällä länsituulta 4 m/s. Ei pilviä tänäänkään ja aurinko on aika rankka kaikkine vesiheijasteineen merestä… Aamulla kevyttä staijia luotsiasemalla mutta muutto heikkoa. Nähtiin vain 2 kaakkuria, 50 kuikkaa, 48 Gaviaa, 6 valkoposkihanhea, nuolihaukka, varpushaukka, 32 suosirriä (+ 6 paikallista), 2 suokukkoa ja 12 ruokkia. Myöskään pikkulintuja ei ollut mitenkään liikaa, päinvastoin. Lajisto oli kuitenkin ihan hienoa sillä aamulla Öhmanin Ossi löysi itäniityn ruovikosta koiras-pussitiaisen! Vasta toinen havainto Utön lintuhistoriassa. Kiiruhdimme kaikki (12 henkeä) paikalle ja kättelyt osoittivat että monelle tuli elis. Pussitiainen viihtyi saaressa koko päivän akselilla itäniityn ruovikko – itäniityn ”raripuska” – saunalahden pajupuska. Luottavainen lintu, joka antoi myös kuvata itseään ja kuultiinpa linnun laulavankin pari säettä saunalahden puskassa. Makea havis!

pussitiainen

Sällylä kuuli päivällä hetken laulaneen rastaskerttusen. Nokkavarpunen lenteli aamulla kyläalueella ja sinirintoja löytyi taas vaihteeksi kaksi, muuten mainita kannattaa mm. käki, huuhkaja, luotokirvinen, 7 keltavästäräkkiä, 2 satakieltä, 4 ruokokerttusta, 2 kultarintaa, mustavaris, järripeippo, urpiainen, 7 Loxiaa, 4 punavarpusta ja peltosirkku. Lintujen vähyyttä kuvastavat mm. 10 hernekerttua, 3 leppälintua ja 4 mustapääkerttua. Merikotkia oli tänään 14, mustakurkku-uikkuja on kaksi pesivää paria ja harmaasorsapoikueita havaittiin kaksi. Saaresta poistui tänään paljon väkeä ja lintuporukkaakin lähti mantereelle niin että jäljelle jäivät meidän lisäksi Kimmo, Sällylä ja Nisulan pariskunta. Illan saunan jälkeen Kimmo ja Seppo kävivät meillä iltahuudolla. Mainio päivä.

harmaa

Maanantaina 26.5.2008 sama korkeapaine jatkui yhä – pilvetöntä, lämmintä ja heikko tuuli nyt lounaassa. Säänmuutosta kaivataan! Saareen saapuivat eilen illalla Metsärannan Rami, Petri Ahti ja Jouni Tittonen, aamulaivalla poistui Sällylän Seppo. Uusin voimin komppausta ja staijausta – linnut vaan ovat kovin vähässä jatkuvan korkeapaineen takia. Pussitiainen näyttäytyi aamulla vielä Kimmolle, Ramille ja Petrille itäniityn ”raripuskassa” mutta myöhemmin lintua ei enää löytynyt. Luotsiasemalla staijattiin vajaat 5 tuntia, saaliina mm. 221 kuikkaa, 119 Gaviaa, n. 130 sepelhanhea, 3 valkoposkihanhea, 24 tundrakurmitsaa, 12 suosirriä, 4 vesipääskyä, 21 ruokkia, 108 mustalintua ja harmaahaikara. Saaresta löytyi mm. 2 lapinsirriä, 3 satakieltä, sinirinta, 5 kultarintaa, naaraspukuinen mustaleppälintu (talomme luona), luotokirvinen, 3 rytikerttusta, 3 luhtakerttusta, urpiainen ja pikkukäpylintu. Lisäksi nähtiin huuhkaja, käki ja sepel- ja uuttukyyhky. Kimmo löysi aamulla kevään ensimmäisen kirjokertun vakiopaikalta itäniityn pohjoisreunasta. Jotain siis kuitenkin tänäänkin…

Kategoria(t): Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.