Pedot ja kirjoloxiat säväyttivät Utössä

Perjantaina 22.8.2008 lähdimme Outin kanssa kohti Utötä tavan mukaan n. klo 15.15, kauppareissu ja kahvit Nauvossa ja sitten m/s Eivorille. Kauniin ilman takia väkeä oli runsaasti liikkeellä, lintuharrastajia meidän lisäksi Utöseen Metsärannan Rami ja Petri Ahti sekä Jurmoon Vainion Petri. Kaunis ilta piti meidät kannella Jurmoon asti, perille Utöseen tultiin klo 22.30. Matkalla nähtiin mm. 3 kalasääskeä ja varpushaukka sekä Jurmon satamassa Kimi Räikkösen hulppea m/y Iceman.

pkerttu

Lauantai 23.8.2008 oli koko syyskesän kauneimpia päiviä – aurinkoa, hyvin heikko luoteistuuli ja lämpöä +18 astetta. Illalla etelästä levisi vähän pilvisyyttä. Aamulla runsas tunti staijausta luotsiasemalla, muuten komppausta. Saaressa paikalla myös toissapäivänä saapuneet Kari Kaunisto ja Pipsa Lappalainen, lisäksi illansuussa saapui Laitisen Ilkka. Lajeja havaittiin tänään 66. Merilinnuista mainittakoon yhteensä 10 kuikkaa, n. 185 merimetsoa, 2 merihanhea, 3 merikihua ja 5 mustakurkku-uikkua, joista 3 1-kv lintuja (saarella pesineitä), lisäksi 2 harmaahaikaraa. Petolintumuutto oli selvästi käynnistynyt, päivän saalis oli merikotka, 4 ruskosuohaukkaa, kanahaukka, 7 varpushaukkaa, 2 tuulihaukkaa, 5 nuolihaukkaa ja kalasääski. Kahlaajat sen sijaan olivat tosi vähissä, mainita voi vain 3 meriharakkaa, 3 tylliä, 4 valkovikloa, 7 liroa, kapustarinta, 3 töyhtöhyyppää ja 2 isokuovia. Pikkulintuja löytyi kohtuullisen mukavasti, mm. n. 80 keltavästäräkkiä, luotokirvinen, punarinta, 3 leppälintua, n. 20 pensastaskua, 4 ruokokerttusta, 2 sirittäjää, n.25 harmaasieppoa, n. 20 kirjosieppoa, pikkulepinkäinen ja yllättävimpänä sinirinta koko päivän hotellin pikku kaislikossa – tosi aikainen syysmuuttaja! Kirjosiipikäpylintuja saarella oleskeli 2 nuorta yksilöä (useimmiten pihlajassa Patteriniemen portin luona), lisäksi pikkukäpylintuja nähtiin yhteensä 12 yksilöä.
Outin kanssa herkuteltiin tänään tuoreilla siikafileillä, Willströmien verkkosaalis oli aamulla runsas ja ystävällisesti pääsimme siitä osallisiksi. Mainiota! Päivällä leikattiin pihanurmikot ja muutenkin siistittiin ympäristöä villiintyneistä kasveista.

varpus

Sunnuntaina 24.8.2008 etelästä levinnyt matalapaine meni hieman kaakkoispuolelta ohi ja me säästyimme sateelta. Puolipilvinen ja lämmin (+16) ilma ja 6 m/s koillistuuli siivittivät mukavasti muuttolintuja liikkeelle. Merellä nähtiin mm. 6 kuikkaa ja 13 Gavia sp:tä, 17 mustalintua, 17 merihanhea, 3 merikihua, räyskä ja n. 500 merimetsoa. Petolintumuutto oli reipasta, kaikkiaan 80 varpushaukkaa, 3 ruskosuohaukkaa, 20 tuulihaukkaa, ampuhaukka, 2 merikotkaa ja 2 nuolihaukkaa. Kahlaajia nähtiin mm. 4 isokuovia, 14 pikkukuovia, 9 valkovikloa, yhteensä 49 muuttavaa töyhtöhyyppää, 3 suokukkoa, 20 meriharakkaa ja 2 tylliä. Muista havainnoista mainittakoon mm. harmaahaikara, uuttukyyhky, 4 käpytikkaa, 3 puukiipijää, 4 hippiäistä, punavarpunen, käki, 3 leppälintua, n. 15 pensastaskua, n. 20 harmaasieppoa, n. 30 kirjosieppoa, mustapääkerttu ja n. 40 keltavästäräkkiä. Patteriniemen tyvellä oleskeli edelleen hienosti 2 nuorta kirjosiipikäpylintua seuranaan nuori pikkukäpylintu. Myös sinirinta oli edelleen paikalla hotellin ruovikossa. Päivän lajimäärä oli 73 ja viikonlopun yhteensä 81.

kirjo

Paluumatka alkoi klo 14.30 puolipilvisessä kelissä, laivassa oli taas paljon väkeä. Paluumatkalla laskettiin laivalta välillä Utö-Nötö yhteensä 24 (!) tuulihaukkaa. muutama varpushaukka, 3 kalasääskeä ja ilmeinen sinisuohaukka. Turkuun saavuttiin klo 21 maissa mukavan viikonloppureissun päätteeksi, koko matkan Nauvosta saattelivat upeat sateenkaaret kaakkoisella taivaalla.

Kategoria(t): Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.