Hiihtolomaa Utössä

Hiihtolomaviikon torstaina 19.2.2009 polkaisin autolla kohti Nauvoa, päämääränä vihdoin taas Utö. Puolipilvinen ja lähes tyven (NE 2-3 m/s) pakkaskeli (-5 astetta) loi puitteet hienolle talviselle merimatkalle m/s Eivorilla. Sitä ennen toki pysähdyin totutusti Nauvon Saleen ja kahvikuppilaan. Laiva lähti klo 11.15 ja Utöseen rantauduttiin klo 15.30, muita lintumiehiä ei kannella ollut. Kaffepausseja lukuun ottamatta staijasin koko matkan ja vihkoon kertyi mm. 131 kyhmyjoutsenta, 237 isokoskeloa, 106 telkkää, 29 tukkasotkaa, 11 riskilää, 4 merikotkaa, 3 merimetsoa ja ehkä mukavimpana 2 harmaahaikaraa aivan laivan vieressä Aspön rannassa. Aspössä näkyi myös palokärki lennossa. Jäätä riitti Nötön aukon puoliväliin, sen eteläpuolella oli ainakin vielä jäätöntä.

haha

Utössä tein pienen kierroksen itäniityn alueelle ennen hämärän laskeutumista. Näkyi mm. 18 merimetsoa, 21 tukkasotkaa, 3 lapasotkaa (1k2n), n. 90 telkkää, 4 tukkakoskeloa, 3 naurulokkia, 2 peukaloista, mustarastas, 4 räkättiä ja peippo. Lisäksi itäniityn reunoilla saalisteli yhtä aikaa 2 naaraspukuista sinisuohaukkaa, toisella oikeasta siivestä puuttui 1. käsisulka. 1-2 sinnaria on pyörinyt saarella jo runsaan viikon ja siis edelleen. Mukava helmikuun laji. Keväistä tunnelmaa loivat merilokit, joita on ilmaantunut paljon lisää – matkalla n. 40, Utössä ainakin 7. Istuskelivat jo pesäluodoillaan kumeasti kaklattaen. Itäniityn rannassa, ruovikon ja levävallin alueella, näkyi useita luhtakanan jälkiä mutta itse linnusta ei havaintoa. Jäljet ilmestyivät lumeen runsas viikko sitten (Helstola) mutta pakkasten myötä luhtakana on ehkä hävinnyt.

sotka

Perjantai 20.2.2009 oli pilvinen ja lumisateinen päivä, tuuli koillisesta 3-6 m/s ja pakkasta 2-3 astetta. Lumisade haittasi välillä näkyvyyttä mutta silti tästä tuli mainio helmikuinen lintupäivä! Aamulla staijasin runsaat 2 tuntia luotsiasemalla, sitten kiertelyä ja illansuussa vielä runsas tunti staijausta. Päivän pääosassa olivat lokit – komeaa muuttoa isoina parvina saaren päältä ja etelärantaa pitkin kohti koillista. Summaksi tuli 1230 harmaalokkia, 125 kalalokkia, 27 merilokkia ja 6 naurulokkia (vielä tp). Monet lokkiparvet jäivät mereltä tultuaan hetkeksi pyörimään saunalahden edustalle jatkaen kuitenkin pian kohti Saaristomerta. Tällaista varhaista kevätmuuttoa ei oikein sisempänä saaristossa havaitse… Merellä tai saaren vesillä näkyi myös mm. 33 tukkasotkaa, 5 lapasotkaa, 8 allia, 25 mustalintua, riskilä, n. 95 telkkää, 2 uiveloa (k+n) ja 13 tukkakoskeloa. Merikotkia oli tänään 2 ja 2 sinisuohaukkaa (n-puk) kierteli edelleen saarella. Saaresta löytyi myös mm. 5 peukaloista, 2 mustarastasta ja 8 räkättiä. Iltapäivällä löytyi vastasataneelta lumelta itärannalta uunituoreet luhtakanan jalanjäljet ja päätin soittaa ralluksen ääntä mieluummin kuin kompata kaislikkoa. Ja sehän huusi ”porsaankiljuntaa” heti vastaan! Toivottavasti pärjää tämän pakkaskauden yli. Talvipäivän kruunasi vielä illansuussa länsipuolen luodolla hyörineet n. 35 merisirriä. Mainittakoon vielä, että saunalahdella on jo sen verran jäätä, että Laura ja Jarmo olivat tänään jo luistelemassa!

erikotka

Lauantai 21.2.2009 oli lumisateinen päivä. Tuuli aluksi kaakossa, myöhemmin etelässä ja voimaa 6-9 m/s, pakkasta 2 astetta. Rankkoja lumikuuroja pitkin päivää ja iltaa, välillä kyllä aurinkokin paistoi. Staijausta (merellä tänään hyvin hiljaista) ja komppausta, saaressa myös Matti Halonen ja Ilkka Hemmilä vaimoineen lintuja tarkkailemassa. Satamalahdella ja saaren rannoilla näkyi mm. merimetsoja n. 55, tukkasotkia 37, lapasotkia 4, uiveloita 2 koirasta ja tukkakoskeloita 14. Lokkeja oli tänään vähän eiliseen verrattuna, harmaalokkeja n. 250, kalalokkeja n. 70, merilokkeja 12 ja naurulokkeja 11. Molemmat sinisuohaukat edelleen saaressa, peukaloisia 4, mustarastaita 4, räkättejä 12, urpiaisia 2 ja peippo-koiras. Aamulla näkyi länsipuolen luodoilla taas hetken aikaa 16 merisirriä. Brita kertoi, että saaressa on edelleen sarvipöllökin. Huomiseksi povataan vaihteeksi etelämyrskyä ja lisää lunta…
Sunnuntai 22.2.2009 alkoikin lumituiskussa ja etelätuuli oli 13 m/s, puuskissa 17 m/s. Huonon sään takia tuli kierreltyä saarta aika maltillisesti ennen laivan lähtöä klo 11.15. Mainita voinee Utöstä mm. 6 lapasotkaa (2k4n), 3 naurulokkia, peukaloinen, n. 200 harmaalokkia, sinisuohaukka ja 8 räkättiä. Lunta oli kinostunut tosi reippaasti mutta toisaalta lämpötila nousi jo suojan puolelle.

erimetso

Eilen illalla saareen olivat saapuneet Ilkka Lehtonen ja Koiviston veljekset, jotka jäivät saareen tiistaihin saakka. Paluumatkalla, tuulessa ja ajoittaessa lumituiskussa, havaittiin Halosen ja Hemmilän kanssa mm. n. 30 yksilön merisirriparvi hienosti aivan Jurmon sataman suulla pikku luodolla. Nötössä nähtiin merikotka ja 2 laulujoutsenta, muuten aika hiljaista ja talvista. Päivitän tämän taas laivalta, Turussa lienen n. klo 18 maissa. Hieno talvireissu!

Kategoria(t): Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.