Aropääskykahlaajaa ihmettelemässä

Keskiviikkona 8.7.2009 olin ”pakosta” aamupäivän töissä mutta päätin iltapäiväksi ajaa Salon Omenojärvelle katsomaan ja kuvaamaan – jos mahdollista – paikalla jo pari päivää viihtynyttä aropääskykahlaajaa. Olen nähnyt lajin kerran aiemmin, Salossa sekin (Halikonlahdella) vuonna 2001, mutta silloin en kuvaa vielä saanut. Nurmen Jukan kanssa aikataulut menivät hiukan ristiin mutta osuimme kuitenkin Omenojärven lintutorniin samaan aikaan vaikka emme nyt pystyneetkään kyytiä jakamaan. Aropääskykahlaaja oli ollut pitkään poissa mutta kun astelin torniin, niin siinähän se pyöri kohtalaisen lähelläkin pari kertaa, myötävalon puolella. Kohtuullisia kuviakin sain muutaman.

arop
aropaasky

Paikalla kävi monia tuttuja ja vähemmän tuttuja vajaan 3 tunnin aikana jonka paikalla vietin. Aropääskykahlaaja nousi kuitenkin klo 12.50 korkealle lähes pilviin ja lähti liitämään kaakkoon, saa nähdä tuleeko enää takaisin… Järvellä näkyi myös siellä jo pari kuukautta viihtynyt punapäänarsku-koiras, nyt vaihtopukuisena. Lisäksi näkyi mm. harmaahaikara, 2 kanadanhanhea ja laulujoutsen. Salmisen Juha Raumalta nappasi oheisen kesäisen kuvan Jukasta, minusta ja Kemppaisen Olavista kuvaamassa aropääskykahlaajaa…

juha

Mukava bongauskeikka kaikkineen!

Kategoria(t): Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.