Muleleita, botte ja muuta mukavaa Utössä

Pari käyttämätöntä lomapäivää mahdollistivat lähdön Utöön jo torstain laivalla, päivä oli 29. maaliskuuta 2007. Ajelin aamulla kohti Nauvoa mutta kauniina aamuna pysähdyin puolen tunnin kävelylle Lenholmin lehtoalueelle Paraisilla ennen lautalle ajoa. Lenholmissa raikui jo peippojen konsertti, käpytikat rummuttivat ja punakylkirastaitakin lauloi jo kaksi. Närhet rääkyivät aamu-usvan vielä siivilöityessä lehdettömien puunrunkojen välistä. Auringonpaisteisesta karikkeesta ponkaisi lentoon 2 lehtokurppaa. Kevättä!
Nauvossa poikkesin kahville mutta poikkeuksellisesti olin ruokaostokset tehnyt jo kaupungissa. Laiva odotti vakiopaikassaan – erona aiempiin kertoihin oli kylläkin 22 nokikanan parvi, joka oli ilmestynyt laivan ympärille sukeltelemaan ja hyörimään. Tietysti otin niistä muutaman kuvan. Meri oli lähes tyven, taivas pilvetön ja lämpö kipusi merelläkin +5 asteeseen kun matkasimme Nötön, Aspön ja Jurmon kautta Utöön. Matkalla näkyi mm. 22 ruokkia, harmaahaikara, n. 40 allia, 12 merihanhea ja isolepinkäinen Aspössä. Laivassa oli muutama lintuharrastaja ja luontokuvaaja matkalla Jurmoon ja Jurmosta puolestaan kyytiin Utöön hyppäsivät ”aavikkotaskumiehet” Markku Saiha, Esko Railo ja Kari Auvinen – hehän olivat maanantaina löytäneet Jurmosta Suomen 13. aavikkotaskun! Utöön saavuttaessa rannassa oli vastassa mm. Harri Salo, joka oli ollut saaressa tiistaista ja tänään aamulla havainnut mm. Utön tämän kevään eka mustaleppälinnun (eli ”mulelin”) luotsimäellä. Siispä tavarat sisälle, vesi päälle, ruuat jääkaappiin ja ulos kevään tuoksuun! Ehdimme hetken kiertää kyläaluetta kun jo löytyi mustaleppälintu – vilkas ja vähän arkakin naaraspukuinen lintu satamalahden rannassa päiväkodin kohdalla. Jäin kuvaamaan mulelia kun toiset lähtivät Itäniitylle ja siinä tein jonkinmoisen virheen: vaikka sainkin ihan kelvollisia mulelikuvia, niin Harri soitti pian että Itäniityn reunasta oli ponnahtanut lentoon kaulushaikara (”botte”), joka hävisi pelästyneenä merelle kaakon suuntaan. Jäi hyvä Utön laji näkemättä – saaren kautta aikojen 5. kaulushaikara! No, kaikkeahan ei voi nähdä… Muita havaintoja illansuussa olivat mm. sarvipöllö jäteaseman luona, pari västäräkkiä, pari tylliä, 2 peukaloista, rautiainen, yli 10 punarintaa ja n. 20 punakylkirastasta. Harri oli aiemmin päivällä nähnyt mm. luotokirvisen ja päivän lajimääräksi Utössä summautui illalla torpassamme 51 lajia. Samaan aikaan huuhkaja huuteli taas innokkaasti Ormskärissä. Markku, Esko ja Kari näyttivät illalla aavikkotaskukuvia – hienoja, mutta tällä kertaahan olivat onneksi todelliset digi- ja luontokuvauksen ammattilaiset asialla!

mulelia

Perjantai 30.3.2007 oli edelleen pilvetön, tuuli heikko lounainen, ilma utuinen ja lämpöä +6 astetta. Aamulla staijattiin luotsiasemalla pari tuntia, muuten saaren kiertelyä, valokuvausta ja leppoisaa oleskelua. Linnuista pääosan varastivat mustaleppälinnut, joita tänään oli saaressa ainakin 4 eri yksilöä! Majakalla naaraspukuinen, Anderssonin talon luona vanha koiras ja satamalahden itärannalla 2 naaraspukuista mulelia. Kamerat raksuttivat… Utö on tunnetusti Suomen parhaita mulelipaikkoja, LÃ¥gskärin ohella. Näkyvä muutto oli vaisuhkoa eikä saaressakaan vielä kovin isoja määriä lintuja ollut mutta mainittakoon ainakin seuraavat: Gavia sp 1, harmaahaikara 2, haapana 10, tavi 15, jouhisorsa 3, haahka n. 1100, mustalintu 25, pilkkasiipi 2, merikotka, varpushaukka, kurki, jo 10 tylliä (pitivät soidinta!), taivaanvuohi 4, ruokki 27, niittykirvinen 8, luotokirvinen, peukaloinen 15, punarinta 35, rautiainen 2, laulu- ja kulorastas, punakylkirastas 60, hippiäinen 35, peippo 40, hemppo 3, urpiainen 3 ja pajusirkku 7. Huuhkaja huuteli ahkerasti aamulla ja illalla ja muutaman kerran päivälläkin.
Iltaa istuttiin taas meillä kunnes menin laivaa vastaan klo 22.30 – Outi tuli saareen ja samalla uusia lintuharrastajia 5 kappaletta. Saiha, Railo, Auvinen ja Salo lähtevätkin puolestaan aamulaivalla mantereelle. Outin kanssa nautittiin vielä iltaa hetki ennen nukkumaanmenoa.

somateeri
reguluss

Lauantai 31.3.2007 oli aurinkoinen ja lähes tyven, aamulla puhalsi vieno pohjoisvire. Lämpöä oli +5 astetta. Kovaa tarkkailua ja kiertelyä koko päivä sillä tänään kisattiin saaripinnakisassa Jurmon ja Kökarin kanssa! Muutto oli kauniin ilman ja kylmän yön takia vähän niukkaa ja saaressa vähemmän lintuja kuin eilen mutta kaikennäköistä mukavaa silti löytyi. Hakijoina olivat lisäkseni Markus Lampinen, Kari Salonen, Janne ja Mikko Suominen ja Arto Hirvensalo. Yhteensä havaittiin 71 lajia, jolla sijoituttiin saarikisassa toiseksi (Kökar 77, Jurmo 66). Päivän pikkuharvinaisuuksia edustivat 2 mustaleppälintua (2-kv koiras laulavana luotsiasemalla ja naaraspukuinen itärannalla), peräti n. 70 yksilön merisirriparvi luoteispuolen luodoilla koko aamun ja yllättävimpänä yksinäinen peloton vuorihemppo itäniityn rannassa. Muita mainittavia havaintoja Utöstä olivat muuttavina mm. 3 Gaviaa, harmaahaikara, 4 laulujoutsenta, 33 haapanaa, 5 tavia, jouhisorsa, n.1100 haahkaa (+ paikallisena n. 5000, jotka jo pitivät ahkeraa soidinta…”a-uuh-u”), 33 mustalintua, ampuhaukka, 2 kurkea ja 47 ruokkia (+ 49 määrittämätöntä kiislalintua). Paikallisia olivat mm. 4 ristisorsaa, n. 600 allia, 7 merikotkaa, meriharakka, 6 tylliä, n. 50 riskilää, 6 niittykirvistä, luotokirvinen, 7 västäräkkiä, tilhi, 5 peukaloista, 5 rautiaista, n. 20 punarintaa, 4 laulurastasta, n. 35 punakylkirastasta, 3 kulorastasta, 10 hippiäistä, 2 isolepinkäistä, n. 50 peippoa, 3 järripeippoa, tikli, 4 hemppoa, 4 urpiaista, käpylinnun ääntä ja 5 pajusirkkua. Pöllöjä löytyi tänään taas kolme lajia – huuhkaja huuteli edelleen ahkerasti, helmipöllö aamulla HembygdsgÃ¥rdin luona ja 2 sarvipöllöä. Iltaa istuttiin tavan mukaan meillä ynnäten tarkkaan saaripinnakisan tuloksia… Ihan hieno maaliskuinen lintupäivä mukavassa seurassa!

vuorihemppoa

Aprillisunnuntaina 1.4.2007 aloitettiin tarkkailu luotsiasemalla klo 7.10 edelleen lähes tyvenessä ja aurinkoisessa säässä. Aamumuutto oli hieman eilistä hiljaisempaa mutta maininnan ansaitsevat mm. avomereltä saareen klo 8.20 tippunut suopöllö, 31 ruokkia, kuikka, itään lentänyt kurki ja 5 pilkkasiipeä – ”helpoin” laji joka jäi eilen näkemättä. Haahkoja virtasi jälleen itään (paikallisia n. 5550 yksilöä) mutta laivan lähdön aiheuttamat aamutoimet jättivät tarkkailuajan turhan lyhyeksi. Luotsiasemalla hyöri edelleen eilinen 2-kv koiras mustaleppälintu ja luotsiaseman ohi lennähti vuorihemppo, ehkä sama yksilö kuin eilenkin. Saaresta löytyi lisäksi mm. 3 lehtokurppaa, 2 sarvipöllöä, isolepinkäinen, 7 peukaloista, meriharakka ja 3 ristisorsaa. Länsipuolen luodoilla oleskeli nyt n. 60 yksilön merisirriparvi.
Paluumatkalla hienossa säässä noukittiin Jurmosta mukaan tukku lintuharrastajia, mm. Toolan Pekka, Hellstenin Jorma ja Kirstilän Ville, ja niinpä kannella riitti tarkkailijoita Pärnäisiiin saakka. Matkalla nähtiin mm. 6-7 merikotkaa, hiirihaukka, 3 metsähanhea, 2 harmaahaikaraa ja Nötön satamassa koiras-uivelo. Pärnäisten sataman nokikanamäärä oli noussut 60:een ja Nauvon lautallekin oli ilmestynyt n. 30 nokikanaa. Sitten vaan autojonoon ja takaisin Turkuun kunnes taas Pääsiäiseksi pääsee ulkomeren äärelle!

Kategoria(t): Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.