Syyslomaa Utössä

Perjantaina 3.10.2008 alkoi kauan odotettu ”syyslomani” eli mihinkäs muualle kuin – Utöseen! Saaresta kantautuikin taas hurjia tietoja: kuluneella viikolla olivat porukat (Tarmo Nurmi, Kimmo Kuusisto, Petri Saarinen, Jukka Vilen, Marjatta Suominen, Liisa Kilpeläinen, Olli Sassi, Mika Virtanen, Luokkamäet jne) havainneet mm. taigauunilinnun, isokirvisen, pohjantikan, pari muuttohaukkaa, pensassirkkalinnun, kirjosiipikäpylintuja, pyrstötiaisen, tänään peräti 21 närheä ja huippuna 3.10. aamulla oli luotsiaseman edustalla hetken pyörinyt 1kv tiiralokki – Suomen kautta aikojen vasta 9:s! Utön vuodarimäärä on kohonnut jo 220:een ja koska sekä pohjantikka että tiiralokki olivat Utölle uusia lajeja, niin saaren kokonaislajimäärä on nyt 285.
Turusta lähdin klo 14 maissa ja Paraisten Lenholmissa tapasimme Jukka J Nurmen kanssa, joka oli tulossa viikonlopuksi vieraakseni. Lenholm tarjosi meille mm. 2 harmaahaikaraa, kulorastaan, palokärjen ja lintutornin edustalla hienosti pikku-uikun, joka oli ollut paikalla jo viikon verran. Nauvossa ostettiin ruuat ja juotiin totutusti kahvit ennen m/s Eivorille siirtymistä. Laivalle saapuivat myös Jari Lagerroos, Arto Kaituri ja Kari Kekki – kokeneita utökävijöitä. Pärnäisissä hyöri n. 40 tilheä mutta pimeys laskeutui pian lähdön jälkeen ja matkan havainnot jäivät tekemättä. Tyventä ja pilvistä, Utöseen saavuttaessa klo 22.45 kevyitä sadekuuroja ja lounaistuulta.

pikku-uikku

Launtaina 4.10.2008 aamu valkeni pääosin pilvisenä, salamat iskivät kauempana, mutta pian selkeni ja päivä oli aurinkoinen ja lämminkin. Tuuli reipas, lounainen. Staijausta, komppausta ja kuvausta – siinä ohjelma. Lajeja löydettiin yhteensä 79, merellä mm. 3 kaakkuria, 6 kuikkaa ja 109 Gaviaa, 4 sepelhanhea, 3 ruokkia, selkälokki ja pikkulokki. Ympäröivillä luodoilla oleskeli yhteensä n. 2500 kalalokkia. Petoja nähtiin 8 merikotkaa, myöhäinen nuori mehiläishaukka (jäi yöpymään saarelle), 9 varpushaukkaa ja ampuhaukka. Teeriä tänään 2, taivaanvuohia vain yksi, lisäksi havaittiin 3 kapustarintaa ja 4 muuttavaa suosirriä. Huuhkaja huuteli illalla Ormskärin suunnassa ja suopöllö lenteli päivällä itäniityllä. Käpytikkoja nähtiin 2. Pikkulintupuolta olivat mm. 5 kangaskiurua, 5 haarapääskyä, n. 300 tilheä, 12 peukaloista, n. 20 rautiaista, leppälintu, kivitasku, 5 kulorastasta, 2 lehtokerttua, 5 mustapääkerttua, 14 tiltalttia, 2 pajulintua, 3 kuusitiaista, n. 150 talitiaista, n. 100 sinitiaista, isolepinkäinen, n. 400 järripeippoa, tikli ja n. 25 punatulkkua. Lisäksi koko aamupäivän oleskeli komea koiraspukuinen sepelrastas Patteriniemen tyvellä koulun lahden puolella. Mukava syyshavis. Iltahuuto pidettiin meillä ja saaripinnakisassa LÃ¥gskärin kanssa tänään voitto meni LÃ¥gsille 6 lajin erolla. No, LÃ¥gsilla rengastetaan, Utössä ei… Illalla taas komeaa salamointia!

mehilais
rautia

Sunnuntaina 5.10.2008 lännestä saapui raju matalapaine ja jatkuva sade alkoi n. klo 14. Etelätuuli nousi koko päivän, iltapäivällä jo myrskyisää 22-24 m/s. Aamupäivä tarkkailua ja kiertelyä, klo 13 mantereelle lähtivät muut paitsi Kimmo ja Tarppi ja minä. Merellä nähtiin mm. kaakkuri, 5 kuikkaa, 16 Gaviaa, n. 2400 allia, uivelo, 5 selkälokkia, 21 pikkulokkia ja 15 sepelhanhea, joista 8 uiskenteli Utön rannoilla. Eilinen mehiläishaukka lähti klo 10.30 kohti Kökaria, merikotkia nähtiin 5, varpushaukkoja 2 ja koiras-teeri. Itärannalla oli mukavasti esillä 3 jänkäkurppaa, lisäksi 3 kapustarintaa ja 3 suosirriä. Paikallisina niukasti lintuja, mainittavimmat käpytikka, kangaskiuru, metsäkirvinen, 4 peukaloista, leppälintu, kulorastas, määrittämätön Acro, mustapääkerttu, 3 tiltalttia, kuusitiainen ja närhi. Lisäksi aamulla näyttäytyi uudelleen eilinen sepelrastas samalla paikalla Patteriniemen tyvellä. Ilta kului lintukuvien parissa ja myrskyn ulvontaa kuunnellessa.

jankakurppa

Kategoria(t): Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.