Sinipyrstö sykähdytti Utössä

Torstaiksi 18.9.2008 järjestelin työasioita vähän uusiksi, jotta pääsin viettämään pitkää viikonloppua saareen, tuttuun Utöseen. Ajelin pilvipoutaisessa kelissä aamulla taas ensin Paraisten Lenholmiin luontopolkukierrokselle. Paikalta löytyi mm. harmaapäätikka sekä pähkinäpensaiden kimpussa hyörinyt pähkinähakki. Nauvossa nautin totutusti kahvit mutta ruokaostokset olin epätavallisesti tehnyt jo Turussa. Sopiikohan näin paljon kaavoistaan poiketa? M/s Eivorille ilmestyivät myös mm. kuvaajakaverukset Holvitien Mikko ja Pölläsen Seppo, tulossa Utöseen, sekä Jurmoon matkannut Mustakankaan Mauno. Matkalla nähtiin mm. 2 merikotkaa, hiirihaukka ja 2 harmaahaikaraa, lisäksi Pärnäisissä huuteli harmaapäätikka.
Utöseen saavuttiin klo 15.30, tavarat sisälle, kamera olalle ja ulos! Päätin kiertää pikkulintujen toivossa kyläalueen ja koulun notkosta löytyikin iso hysyparvi, jossa oli mm. n. 80 hippiäistä, n. 15 fyllaria, 3 harmaasieppoa, 4 kirjosieppoa, 4 puukiipijää, lehtokerttu ja – yhtäkkiä paikalle lennähtänyt oranssikupeinen pikkulintu, joka saman tien väläytti sinisen kauniin pyrstönsä – sinipyrstö! Naaraspukuinen lintu liikkui erittäin vilkkaasti mutta ehdin räpsäistä onneksi muutaman kuvan dokumentiksi. Ei mitään elämää suurempia lintukuvia mutta ei sillä väliä kun kaikki tuntomerkit ilmenevät mukavasti – valkoinen kurkkulappu, harmaa rinta, oranssit kyljet, sininen pyrstö, valkea silmärengas. Uusi laji Utölle (no.283) ja vuodari no 210 saarelle! Sinipyrstö löytyi uudelleen runsas tunti myöhemmin Ullan talon edustalta, jossa se lenteli hetken pikkusiepon kanssa ja vielä illan päätteeksi klo 19 maissa oman pihamme yläreunalta pienestä männystä, josta myös hävisi nopeasti. Pihamme ja majakan välissä hyöri myös peloton pähkinähakki. Illansuussa muutti vielä hiirihaukka merelle ja saaressa saalisteli ainakin 3 varpushaukkaa. Sataman suulla ruokaili luodolla 4 kapustarintaa. Pilvinen ilta ja heikko itätuuli lupaavat hyvää myös huomiseksi – saapa nähdä.

sinipyrsto

Perjantai 19.9.2008 alkoi pilvisenä ja tihkusateisena mutta sade loppui pian ja loppupäivä oli pilvipoutainen, lähes tyven ja lämminkin. Komppausta ja kuvaamista kun merellä ei näyttänyt tapahtuvan mitään ryntäyksiä. Havaittiin mm. paikallinen kuikka, 2 harmaahaikaraa, tuulihaukka, 8 varpushaukkaa, käki, 2 taivaanvuohta, töyhtöhyyppä ja ainakin 6 käpytikkaa. Hysyjä paljon: peukaloinen 6, rautiainen 8, sinirinta 5, punarinta n. 20, leppälintu 4, pensastasku 3, kivitasku 3, ruokokerttunen 3, hernekerttu, lehtokerttu 2, fyllari (valtaosa pajulintuja) n 110, hippiäinen n 150, harmaasieppo 5, kirjosieppo 2, pikkulepinkäinen, pikkukäpylintu 6, urpiainen 5, vihervarpunen n 150 ja lapinsirkku 2. Lisäksi koulun notkossa oleskeli nuori pikkusieppo, Gamla Postenilla naaras-isokäpylintu ja kyläalueella hyöri 2 pähkinähakkia. Muuttavana havaittiin yllättäen jo iso naakkaparvi – n. 150 yksilöä. Aina silloin tällöin lintureissuilla näkyy joku mielenkiintoinen lintu, joka jää lopullisesti määrittämättä. Tänään sellainen sattui kohdalle: pieni ja pitkäpyrstöinen kyyhky lensi kovaa vauhtia majakalle aamupäivällä mutta vastavalon ja nopean tilanteen takia jäi määrittämättä. Ehkä turturi.

ginirinta

Lauantaina 20.9.2008 saaressa oli paljon lintuharrastajia: eilen illalla laivalla oli saapunut n. 30 henkeä Keski-Suomen Lintutieteellisen yhdistyksen syysretkellä sekä lisäksi turkulaisia mm. Rasmus Mäki, Hannu Huhtinen, Ville Kirstilä ja Anna Toivonen sekä Arvo Uotila. Mikko ja Seppokin olivat edelleen saaressa. Merellä ei juuri ollut liikettä mutta niinpä saari tuli kompattua huolellisesti. Sadettakin saatiin muutama kuuro, muuten pilvipoutaa ja heikohko lounaistuuli, illalla tyventä. Iltahuuto pidettiin isolla joukolla hotellin suojissa Linjaman ja Olkion johdolla. Tänään havaittiin mm. haapanoita 34, taveja 9, lapasorsia 2, haahkoja n. 1100, mustalintuja 4, teeriä 2 koirasta ja 5 naarasta, kuikkia 2, mustakurkku-uikku ja harmaahaikaroita 2. Petolintuja oli liikkeellä seuraavasti: mehiläishaukkoja 2, merikotkia 6, sinisuohaukka, varpushaukkoja 8, tuulihaukkoja 3 ja ampuhaukka, kahlaajista kapustarintoja 2, isosirri, suosirri, suokukko, taivaanvuohia 3 ja rantasipi. Lisäksi nähtiin n. 40 naurulokkia, 2 selkälokkia, ruokki, 10 riskilää, käki, sarvipöllöjä 2, käpytikkoja 2, kangaskiuruja 2, haarapääskyjä 11, metsäkirvisiä 70, niittykirvisiä 200, lapinkirvinen, luotokirvisiä 2 ja keltavästäräkkejä 6. Lepäilevistä hysyistä mainittakoon n. 10 peukaloista, rautiaisia 45, punarintoja 60, sinirintoja 5, leppälintuja 4, pensastaskuja 2, ruokokerttunen, mustapääkerttuja 6, lehtokerttuja 2, hernekerttuja 7, tiltaltteja 20, pajulintuja 30, hippiäisiä n. 600, harmaasieppoja 5, pikkusieppoja peräti 7, sinitiaisia n. 20, talitiaisia 7, puukiipijöitä 8, pikkulepinkäinen, isolepinkäinen, vihervarpusia n. 70, urpiaisia 8, pikkukäpylintuja 2 (+ 5 sp) ja lapinsirkku 15. Pähkinähakkeja oli tänään jo 8, joista 5 levähti saaressa. Nokkavarpunen nähtiin pariin otteeseen kylällä ja päivän kovimpana saaressa oli tänään 3 pohjansirkkua – aluksi itäniityn telttapaikan luona, myöhemmin saunalahden rannalla ja yksi pistäytyi kyläalueellakin. Taas itselleni saarenpinna ja Utöseen vuodari no. 211. Tänään havaittiin saaressa 86 lajia.

savipollo
pohjansirkku

Sunnuntaina 21.9.2008 sää oli kaunis ja lämmin, koillistuuli heikko. Näkyvä muutto taas hiljaista mutta saareen oli yöllä tullut paljon lisää lintuja. Tänään nähtiin mm. silkkiuikkuja 2, jouhisorsia 13, harmaahaikaroita 2, varpushaukkoja 4, kanahaukka, tuulihaukka, ampuhaukka, merikotkia 3 ja teeriä 2k5n. Kahlaajia havaittiin vain tylli, valkoviklo, taivaanvuohia 3 ja kapustarinta, lisäksi Holvitien Mikko näki ilmeisen heinäkurpan koulun notkossa. Satamassa oli edelleen selkälokki, käpytikkoja tänään 5, uuttukyyhky, räystäspääsky ja 3 haarapääskyä. Hysyjä mm. luotokirvinen, keltavästäräkki, peukaloinen n. 50, rautiainen 55, punarinta 150, sinirinta 6, leppälintu 20, pensastasku 2, ruokokerttunen 9, mustapääkerttu 8, lehtokerttu 5, hernekerttu 8, pensaskerttu, pajulintuja 120, tiltaltteja 60, hippiäinen n. 500, harmaasieppo 20, kirjosieppo 5, puukiipijä 5, pikkulepinkäinen 2, vihervarpunen 70, urpiainen 20, pikkukäpylintu + sp 6, isokäpylintu, lapinsirkku, kulorastas 2, laulurastas 200 ja punakylkirastas 50. Pikkutikka nähtiin tänään saaressa, tosin itse en löytänyt sitä mutta saaren vuodari no. 212 joka tapauksessa. Pähkinähakki hyöri kylällä ja pikkusieppoja oli tänään ainakin 5. Isosta pikkulintumäärästä huolimatta tänä syksynä runsaana (ainakin länsirannikolla) esiintynyttä taigauunilintua ei löytynyt vieläkään… Laiva lähti klo 13 ja kannella oli ruuhkaa – väkeä riitti ja tyytyväisiä naamoja. Matkalla nähtiin mm. 7 merikotkaa, hiirihaukka, 4 harmaahaikaraa, 24 silkkiuikkua, 2 pähkinähakkia ja n. 10 riskilää ja Turkuun saavuin klo 19 maissa. Hieno reissu taas Utöseen ja paljon mukavaa seuraa – linnuista puhumattakaan!

pahkina

Kategoria(t): Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.