Mustaotsa ja Pyhän maan kahlaajia

Perjantai-illalla velipoikani Olli soitteli, josko lähtisin lauantaina 11.7.2009 kahlaajia katselemaan Uudenkaupungin Pyhämaan ulkoluodoille. Toki lähdin, olihan pari päivää satanut ja myrskynnyt – aika taas hilpaista retkelle. Olli lähti mökilleen perjantai-illalla, itse starttasin Turusta Pyhämaalle lauantaiaamulla. Saapuessani jo melkein perille klo 06.45 huomasin auton ikkunasta Pyhämaan Kukaisten kylässä kuivalla puunoksalla istuskelevan mustaotsalepinkäisen – autosta ulos, pari pikaista kuvaa ja soitto Ollille, joka saapuikin vartissa. Myös Heinosen Raimo hälytettiin mökiltään Lyökistä. Yhdessä katseltiin komeaa lintua parikymmentä minuuttia ennen kuin lähdettiin veneille ja merelle. Kuulemma mustaotsa oli päivän aikana varsin suosittu bongauskohde. Mainiota tuuria oli se, että tämä taisi olla vasta 2. mustaotsalepinkäinen Suomessa tänä vuonna – ensimmäisenkin näin, Utössä 30.5.

mustao

Ulkomerellä viihdyimme yhteensä runsaat 8 tuntia, meri oli lähes tyven ja auringonporotus lämmin – luodot parhaimmillaan. Pohjoisin rantautumispaikkamme oli Laitakari (lähellä Rihtniemeä), eteläisin Vähä-Harmaaletto. Muuttavia kahlaajia olikin hienosti liikkeellä jo näin heinäkuun alkupuolella – yhteensä näimme mm. 465 suosirriä, 27 kuovisirriä, 6 lapinsirriä, 3 pikkusirriä, 15 vesipääskyä, 3 pikkukuovia, 2 suokukkoa, metsäviklo ja punakuiri. Kahlaajat olivat tietysti vielä hienossa juhlapuvussa eli kamerallakin oli töitä. Muista linnuista mainittakoon mm. kuikka, yli 100 räyskää (pesäluodon lähistöllä), 5 mustalintua, 7 kanadanhanhea, muutama ruokki ja tietysti paikalliset merikihut, luotokirviset yms. Saarilla oli välillä ihan helteistä ja jopa ulkoluodoilla oli pikkuhyönteisiä – kuten oheisesta kuovisirrikuvasta näkyy!

ovisirri
yska

Palattiin Vasikkariin ja lähdin ajelemaan illaksi kohti Nummea, jossa yövyttiin Outin kanssa hänen vanhassa kotitalossaan. Pysähdyin aluksi vielä hetkeksi Kukaisissa mustaotsaa katselemaan ja nappaamaan muutaman lisäkuvan, lintu viihtyi nyt katajikossa kylän pohjoisreunalla. Mukava retkipäivä!
Sunnuntaina 12.7.2009 käytiin Outin kanssa päivällä parin tunnin kierros Nummen Savijärven lintutornissa, paikalla myös Risto Salo Nummelta. Upea lintujärvi, jossa nyt nähtiin mm. laulujoutsen ja 6 poikasta, 2 harmaahaikaraa, kurki poikasensa kanssa, 4 kalasääskeä, 3 nuolihaukkaa, kanahaukka ja 2 ruskosuohaukkaa, Risto oli aiemmin tänään nähnyt myös kaulushaikaran lennossa. Turkuun ajelin illansuussa, kotona olin klo 18 maissa.

rusko

Kategoria(t): Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.