Matkakertomuksia ja ajankohtaisia kuvauksia linturetkiltä.

Turistina Itä-Suomessa ja kotiin Turkuun

30. kesäkuuta 2009

Sunnuntai 28.6.2009 oli jälleen matkapäivä mutta tähän päivään rytmitimme mukavasti erilaista ohjelmaa. Aluksi matkasimme Taivalkoskella sijaitsevalle rotkojärvelle, Julma-Ölkkyyn, johon tutustuimme puolen tunnin venekyydillä. Hieno paikka jossa erämaan meininkiä!

julma

Jatkoimme seuraavaksi Hossan luonnonpuistoon, jossa kuitenkin tutustuimme lähinnä vain luontokeskukseen kunnes jatkoimme 6-tietä alas Suomussalmelle ihastelemaan Reijo Kelan mykistävää tilataideteosta ”Hiljainen kansa”. Lähes tuhat ihmishahmoa olkitukkineen pellolla puettuna vaatekirjoon, joka teki värien leikin iloisen kesäiseksi. Ei ihme, että teos on herättänyt laajaa ihastusta.

kansa

Suomussalmelta ajoimme Nurmekseen, jossa tutustuttiin Bomban taloon, hieno sekin, ja sieltä jatkettiin iltapäivällä Kolille valokuvaamaan suomalaista järvimaisemaa kauneimmillaan – Pielinen oli lähes tyven. Ukkonen jyrisi lähistöllä mutta me pysyimme koko ajan kuivana. Ajettiin illaksi Värtsilään, jossa yövyttiin vähän jo nuhjuisessa ”Sinilinnussa”. Illalla tehtiin vielä pieni yölaulajakierros mutta tuulisena iltana kuulimme vain 3 ruisrääkkää ja 2 viitakerttusta. Tänään ei syntynyt yhtään lintukuvaa…

koli

Maanantai 29.6.2009 oli lomareissumme viimeinen päivä, palasimme helteiseen Turkuun klo 23.30. Aamulla kävimme Värtsilän Hopeakallion lintutorniin tutustumassa, lintuja tosin oli nyt niukasti – valkoviklo ja liro mainittavia. Jatkoimme Parikkalan Siikalahdelle, jossa runsaan tunnin kävely tuotti ruskosuohaukan, hiirihaukan, kalasääsken, kaulushaikaran, laulujoutsenen, kurjen, härkälinnun ja pari mustakurkku-uikkua. Huono aika toki vierailla lahdella. Siirryimme taas tavalliselle turistilinjalle ja ajelimme Punkaharjulle Retrettiin katsomaan Edelfelt-näyttelyä (vähän vaisusti töitä esillä eli pieni pettymys) ja sieltä edelleen Savonlinnaan kävelylle, tori ja Olavinlinna tietysti.

olavi

Jatkettiin vielä Kerimäelle puukirkkoa ihmettelemään ja sieltä suuntasimmekin puolipilvisessä kelissä kohti Turkua hienon lomamatkamme päätteeksi. Matkalla nähtiin mm. 2 hiirihaukkaa, mehiläishaukka ja varpushaukka. Matkapäiviä kertyi 11, kilometrejä autoon 3672 mutta ”ekologinen jalanjälkemme” ei nyt kuitenkaan ollut ihan hirmuinen koska dieseliä kului keskimäärin 4.3 litraa/100 km… Joka sentin arvoinen matka meidän mielestä!

Viileästä Norjasta helteiseen Suomeen

27. kesäkuuta 2009

Torstai 25.6.2009 oli jälleen hieno loma- ja kuvauspäivä! Lähdimme aamulla kohti Varanginvuonon perukkaa kauniissa ja tyvenessä pilvipoutasäässä, ajoimme Skiippagurraan ja sieltä Tenojokivartta kohti nimikkovuonoamme eli Tenovuonoa. Matkalla saimme sadetta mutta Tenovuonolla ripottelu loppui ja aurinkokin välillä pilkisteli. Ilma oli lämmennyt 14 asteeseen. Retken toinen tunturihaukka lennähti lyhyesti vuonon alkupään tunnetuilla rustikallioilla mutta katosi pian jyrkänteiden taakse. Jatkoimme Hoyholmenin alavalle niitty- ja hiekka-alueelle, jossa näimme mm. 2 ristisorsaa, merikotkan, 4 jouhisorsaa, n. 60 riskilää, 6 lapinsirriä ja parkkialueen luona varoittelevan lapinkirvisparin, jota pääsimme mukavasti kuvaamaan. Kovasti odotettu laji siis löytyi kameran eteen! Tapasimme paikalla myös Martti Hagmanin, Tenovuonon perukassa asuvan luontokuvaajan, jolta saimme hyviä vinkkejä matkaa varten.

lapi

Matka jatkui ylänköalueen yli kohti Jäämerta ja ylhäällä nähtiin mm. tunturikihu, kaakkuri, 3 metsähanhea ja ampuhaukka. Kongsfjordissa käytiin kahvilla ja vohvelilla runsaasti ”koristellussa” kahvilassa ja pysähdyksiä teimme rannalla mm. saksalaisten aikanaan raskaasti linnoittamassa Veinesin niemessä, Nålnesetin niemessä ja vähän pidempään tosi hienolla paikalla olevalla Kjolnesin majakalla, jossa kävimme ylhäällä majakkatornissa, tutustuimme majoitustiloihin ja joimme makoisat iltapäiväkaffet. Merilintuja nähtiin runsaasti muttei nyt kummempaa uutta tälle matkalle. Päätepisteenämme oli Berlevågin kylä, jossa yövyimme kodikkaassa pensionaatissa, jonka pihalla on myös camping-paikka. Turisteja ei ollut mitenkään häiriöksi asti. Ennen iltapuuhia teimme vielä 40 km ajon Tenovuonon suulle, Store Molvikiin, jossa ilta-auringossa ihastelimme upeita maisemia ja hienoja iltavaloja. Kaakkuri lenteli täälläkin, 5 kapustarintaa ja lammessa uiskenteli jouhisorsaemo poikasineen..

norjamaja

Perjantaina 26.6.2009 söimme pensionaatissa maukkaan aamiaisen ja lähdimme ajelemaan puolipilvisessä ja tuulisessa säässä kohti Suomea. Berlevågin ylätasangolla nähtiin mm. vesipääsky, muutaman pikku sadekuuron lomassa. Palattiin aina Varangerbotniiin saakka, jossa tankattiin taas 35 litraa dieseliä 760 km ajon jälkeen. Jatkettiin Kirkenesin tietä rajan yli Näätämöön ja sieltä Sevettijärvelle. Matkalla nähtiin mm. merikotka ja reissun ekat 2 piekanaa. Niukassa ovat myyränpurijat tänä kesänä. Sevettijärvellä tutustuttiin paikalliseen baariin (huomasi että ollaan Suomessa…) sekä hienoon kolttasaamelaisten taloon ja tapakulttuuriin. Vierailtiin myös kolttien hautausmaalla – vaikuttava paikka. Illaksi matkattiin Inarinjärven pohjoispuolitse Inariin, jossa majoituttiin tosi mukavaan Villa Lancaan, jota Raspin Pertti oli meille suositellut – eikä turhaan! Illallinen alakerrassa oli verrattoman makoisa. Vasta tänään kohdattiin koko lomamatkan ensimmäiset hyttysparvet mutta Inarissa lämpöä olikin jo 23 astetta.

virtava

Lauantai 27.6.2009 oli pääosin matkapäivä etelään. Ajeltiin puolipilvisessä kelissä, muutaman sadekuuron höystämänä, Sodankylään ja kauppaan. Jatkettiin Luoston ja Pyhätunturin kautta Sallaan, jossa tutustuttiin arkkitehtonisesti merkittävään Sallan kirkkoon. Automatkalla ei nähty hiirihaukkaa kummempaa. Pidempi pysähdys tehtiin Oulangan kansallispuistossa, jossa käytiin katsomassa kuulua Kiutaköngästä lähes helteisessä säässä. Nähtiin mm. 3 koskikaraa sekä virtavästäräkin lentopoikanen. Laji on siis pesinyt paikalla. Kaukaa napsastiin jokunen kuvakin. Jatkettiin vielä illalla etelämmäs – Kuusamon kirkonkylän kautta Taivalkosken Kylmäluomalle, jossa majoituttiin mukavaan pikku mökkiin harjumännikköön järven rannalle. Outi kävi iltauinnillakin.

Varangin rikasta lintumaailmaa

24. kesäkuuta 2009

Sunnuntaina 21.6.2009 heräiltiin rauhallisesti Kaamasen tuvalla ja aamiaispöydän vieressä ruokinnalla ”odotti” heti komea koiras-taviokuurna. Matkaa jatkettiin kohti pohjoista, seuraava pysähdys tehtiin Utsjoen Mantojärvellä, jossa tutustuttiin vanhoihin kirkkotupiin ja nautittiin kahvit ja vohvelit. Jatkettiin Tenojoen vartta Nuorgamiin ja rajan yli Varangerbotniin, jossa tankattiin auto. Dieseliä oli toistaiseksi kulunut 755 kilometrin matkalla 35 litraa, ei paha!
Sää oli tänään puolipilvinen, muutama pieni saderipauskin ja tuuli edelleen kova luoteesta, lämpöä lähes 10 astetta. Heti Varangerbotnin jälkeen vuonolla hyöri n. 300 punakuirin parvi, merikotkia 3 ja pari merikihua. Pidempi pysähdys tehtiin tietysti Nessebyn kirkolla, jossa nyt mm. 12 ristisorsaa, 3 punakuiria, 36 suosirriä, 7 vesipääskyä sekä ylilentävä tunturikihu, josta en ehtinyt saada kuvia. Tunturikihut ovat Suomen Lapista lähes tyystin kadonneet myyräkadon myötä. Jatkettiin Vadsöhön, jossa käytiin tunnetulla vesipääskylammella – paikalla ainakin n. 60 vesipääskyä plus 3 ulkomaista kuvaajaa meidän lisäksi. Paikalla lenteli myös n. 30 punakuiria ja 9 metsähanhea. Vadsössä saatiin avaimet yöpaikkaamme mutta ennen sinne menoa kävimme syömässä paikallisessa Rica-hotellissa – ateriassa oli mm. tuoretta turskaa ja lohta. Illansuussa ajettiin kohti yöpaikkaamme Ekkeroyan kannaksella, hieno kämppä vanhasta rukoushuoneesta remontoidussa talossa. Päätien varressa vähän ennen Ekkeroyaa edestämme lensi vanha tunturikihu, joka laskeutui tunturin rinteeseen. Auto tien sivuun, kamera kainaloon ja rinnettä ylös – palkittiin muutamalla kuvalla! Illalla tehtiin vielä tunnin kävely Ekkeroyassa mutta pikkukajavia lukuun ottamatta ei kummempia haviksia, jokunen merikihu toki.

kihu
vepa

Maanantaina 22.6.2009 jatkettiin matkaa kohti määränpäätä eli Vardötä, tosin mutkien kautta. Sää oli edelleen puolipilvinen ja muutama pikku ripaus vettäkin, tuuli yhä navakka luoteesta. Ekkeroyan jälkeen tien varressa oli 3 merikotkaa kala-aterialla, kuvausvalot vaan kovin niukat. Hetkeä myöhemmin lensi taas tunturikihu kauniisti tien yli ja mustalintuja ui rannan lähellä n. 35 yksilöä. Pysähdyttiin Kibergissä kauppaan ja kahville ja päätettiin mennä iltapäiväksi Hamninbergiin, ennen Vardöseen matkaamista. Tien varrella mainittavia olivat vain 2 kapustarintaa, 4 merikotkaa ja jonkin verran pikkukajavia, ruokkeja, merikihuja ja alleja. Hamninbergissä katseltiin merelle runsaat kaksi tuntia ja nähtiin mm. 26 suulaa, muutama etelänkiisla ja ruokki sekä kymmenkunta merikihua. Suulia tallennettiin joitakin kortillekin. Juotiin mainiot vohvelikahvit ’End of Europe’-kahvilassa ja nautittiin kauniista maisemista ennen ajoa kohti Vardötä, jonne saavuttiin klo 17 maissa. Majoituttiin Skagen Bo & Havsfiskeen, jossa muutkin huoneet kaikki varattuja. Illalla käytiin syömässä Nordpol Kro’n tunnelmallisessa miljöössä ennen yöpuulle vetäytymistä.

mekot
sola

Tiistai 23.6.2009 oli omistettu käynnille Hornoyan lintuvuorella. Aamu näytti varsin hyvältä – tuuli oli tyyntynyt mutta taivas kylläkin kauttaaltaan pilvessä. Aamupalan jälkeen lähdimme klo 9 kuljetuksella saareen, monen muun kuvaajan kera. Ja sää suosi – pilvet väistyivät ja upea keli salli lentokuvien tykittämisen! Viihdyimme paikalla klo 13.40 saakka ja kuvia kertyi kolmen kameramme muistikorteille komea määrä. Paikalla olivat tietysti runsaina tyyppilajit – pikkukajavat, etelänkiislat, ruokit, riskilät ja lunnit. Lisäksi nähtiin mm. pari luotokirvistä, 5-6 pohjankiislaa (vähentyneet täällä?) ja etelänkiislojen joukossa uimassa täysalbino kiisla! Kuvattiin toki tätäkin kummajaista. Vajaa tunti ennen poislähtöä ilmestyi saaren lounaisosan kajavayhdyskuntaa pelottelemaan komea nuori tunturihaukka, joka istui hetken kalliotöyräällä ennen kuin sieppasi pesästä kajavanpoikasen kynsiinsä! Rusti teki komean lentonäytöksen pari kertaa melkein ylitsemme ja kansainvälinen katsojajoukko ihasteli harvalukuista petolajia. Kamerat raksuttivat… Kyllä meitä on onni potkinut tällä reissulla lintujen suhteen!

rustia
etela

Iltapäiväsiestan jälkeen tehtiin kävely saaren pohjoiskärkeen – nähtiin tyvenellä merellä mm. pari suulaa – ja maukas illallinen syötiin Vardö-hotellissa hyvän punaviinin kera. Uni maistui taas mukavasti.
Keskiviikko 24.6.2009 oli taas hieno päivä – heikko itätuuli, puolipilvistä ja lämpöä 12 astetta. Aamulla tehtiin vielä pieni kerros Vardön kaupungissa kunnes jatkettiin matkaa takaisinpäin. Kauppareissu Kibergiin ja hiljalleen rantatietä takaisin Ekkeroyaan - samaan taloon, jossa yövyttiin kolme yötä aiemmin. Matkalla nähtiin mm. 6 lapinsirriä, kolme merikotkaa ja jokunen merikihu. Ekkeroyassa ohjelmassamme oli tänään iltapäivä lintuvuorella ja viihdyimmekin siellä iltakuuteen saakka. Tuhansien pikkukajavien lisäksi meitä viihdyttivät - myös kameran edessä - mm. 2 lapinsirkkua, 4 korppia, vesipääsky ja 3 suokukkoa. Ekkeroyan laella näimme myös ohdakeperhosen - vaeltaja kaukaa etelästä. Ilta kului leppoisasti hyvin varustellussa talossa.

lapins

Tuokioita Lapista - matkalla Varangille

21. kesäkuuta 2009

Torstai-illalla 18.6.2009 pakkasimme Outin kanssa tavarat autoon ja lähdimme kohti Lappia ja Norjaa – kesälomareissu edessä. Turhaa (? kirjorastas edelleen Kalajoella…) ajoa välttääksemme olimme aikoja sitten varanneet paikat Rovaniemen yöjunaan itsellemme ja myös autolle. Turusta lähdettiin klo 21.05 kolistelemaan kohti pohjoista muiden juhannusvieraiden joukossa.
Perjantaina 19.6.2009, Juhannusaattona, saavuttiin Rovaniemelle klo 10.40, aikataulun mukaan, ja ajettiin auto ulos junasta. Sää oli puolipilvinen, sateeton ja viileä, +10 astetta. Matkattiin hiljalleen kohti pohjoista, Sodankylässä tehtiin kauppareissu ja mukava kävely Ilmakkoaavan pitkospuita rannan lintutornille. Paikalla nähtiin mm. 2 tilheä, 2 laulujoutsenta ja pari isokuovia. Iltapäivällä klo 16 maissa saavuimme Inarin Kiilopäälle, jossa odotti mukava mökki (”Takatasku 4”) meitä yöpyjiä. Illansuussa kiivettiin Kiilopään huipulle, jossa tapasimmekin tuttuja – Häkkilän Kaukon ja Tuulikin. Yhdessä löydettiin paikallinen koiras-kiiruna ja rinteessä lauleskeli hienosti kaksi sinirintaa. Lisäksi nähtiin mm. pikkukuovi, kapustarinta ja Häkkilät näkivät myöhemmin vielä kolme keräkurmitsaakin. Parkkipaikalla pyörähti vielä kuukkelikin.

gini

Outin kanssa käytiin vielä Juhannuksen kunniaksi savusaunassa ja pari kertaa uimassa jääkylmässä tunturipurossa ennen maukasta illallista Kiilopään Kammi-ravintolassa. Uni maistui taas mukavan päivän jälkeen!

kiiru
kiirun

Lauantaina, Juhannuspäivänä, 20.6.2009 taivas oli pilvessä ja välillä vähän satoi vettä, lämpötila vain 5 astetta ja reipas luoteistuuli. No, sää ei haitannut kun päätimme toteuttaa retkiohjelmaamme. Aamulla tehtiin pieni kävelykierros vielä Kiilopään metsissä, sitten Saariselän kylän kautta Kaunispäälle. Kierrettiin pari tuntia tunturin lakea ja havaittiin mm. 2 keräkurmitsaa, 5 kapustarintaa, 9 pikkukuovia, lapinsirkku ja 2 käkeä. Toinen keräkurmitsa hautoi munapesää, toinen lenteli hetken etäämpänä. Luottavaisen keräkurmitsan päälle melkein astui ennen kuin sen huomasi…

kera

Matkaa jatkettiin pohjoiseen (tien yli lensi 4 tilheä) ja poikettiin Ivalon Koppelotielle kuulostelemassa josko lapinuunilintu olisi sinne saapunut. Ei ollut. Niinpä päätimme ajaa Inarin keskustasta Kittilän tietä aina Ivalojoen sillalle saakka katsomaan olisiko siellä nähty ja kuultu lapinuunilintu suotuisa meillekin. Ja toki se oli! Paikalla oli laulavan koiraan lisäksi toinenkin yksilö, hiljainen, lieneekö ollut naaras… Meikäläiselle napsahti kaivattu elis, vieläpä muutaman kuvan kera. Palattiin illaksi takaisin Inariin ja jatkettiin Kaamaseen Neljän Tuulen tuvalle, jossa päivään tyytyväisinä syötiin maittava illallinen ja yövyttiin. Ruokinnalla oli runsaasti lintuja, mm. tundraurpiainen (ollut jo pitkään).

lapinfyllari

Norjan puolelta en taida tätä blogia päivittää mutta muutaman päivän päästä tullaankin taas Suomeen.

Viitasirkkeliä kuvaamassa

17. kesäkuuta 2009

Tiistai-iltana 16.6.2009 lähdin klo 18.30 maissa Jukka J Nurmen kanssa kameroita ulkoiluttamaan Rauman eteläpuolella, Unajassa, olevalle viitasirkkalintupaikalle. Nyt paikalla raksutti 2 viitasirkkalintua ja 2 luhtakerttusta, lisäksi merikotka lensi yli ja kuovit huusivat. Kärsivällisesti kytättiin josko “viitasirkkelit” näkyisivät pitkien linssiemme edessä jo hiipuvassa iltavalossa (pilvinen ilta). Pari-kolme kertaa sirkkelit olivat jotenkin kuvattavissa, Jukka puolestaan napsi kuvia myös luhtakerttusesta.

viitasirkka

Paluumatkalla juotiin hyvät kahvit ja Turkuun saavuttiin takaisin puolelta öin, mukava pikku iltakuvaus!

viitasirkkalintu

Hieno kuvausreissu Kuusamoon!

11. kesäkuuta 2009

Sunnuntai-illalla 7.6.2009 nousin Turusta Rovaniemelle lähtevään yöjunaan, tosin suuntana Oulu ja sieltä edelleen Kuusamoon. Ilta oli komean aurinkoinen, vähän viileä, mutta kesän vihreys vilisti ikkunoiden ohi kauniina ennen nukahtamista. Matkan tarkoitus on puhtaasti kuvaaminen ja matkaseurana Oulusta alkaen on Jari ’Peltsi’ Peltomäki, vanha tuttu.
Maanantaiaamuna 8.6.2009 juna saapui Ouluun tunnin myöhässä, vasta klo 08.25, yöllisen tulipalon (veturissa) takia. No, ei hätää – lähdettiin Peltsin kanssa aurinkoisessa kelissä kohti Siikajokea, jossa ensimmäisenä kuvauskohteena oli viirupöllö. Pesäpöntön lähellä emo päivysti lähipuissa. Pikaisesti kuvattiin (varmuudeksi suojalasit silmillä..) ja jatkettiin muutaman kilometrin päähän, jossa lapinpöllön pesässä oli kolme isoa poikasta ja emo rauhallisena lähipuissa. Upeita pöllölajeja heti kärkeen! Tien varressa nähtiin mustapyrstökuiri ja tuulihaukka. Seuraava pysähdys tehtiin peltosirkkujen takia, työtä tehtiin ja jokunen kuva saatiin, ei ehkä kuitenkaan sitä ”parasta”. Päiväkahvien jälkeen lähdettiin ajelemaan kohti Kuusamoa, jonne saavuttiin klo 16 maissa, Tavarat hotelliin ja menoksi. Illansuussa kuvattiin upeassa yksinäisessä kelossa pesivää palokärkeä ja paikalla hyörineitä paria käkeä kunnes palattiin kylille syömään ja hotelliin nukkumaan. …

viirupollo

Tiistaina 9.6.2009 lähdimme liikkeelle klo 03.00 ja aluksi suuntana oli Iivaara. Aamu oli kaunis, puolipilvinen, lähes tyven, +4 astetta. Myöhemmin lämpeni mutta muuten sää samankaltaista eli ihan mainiota. Iivaaralla ei ollut meidän lisäksi muita ja sinipyrstöjä löytyi helposti – tosin ei kaivattua vanhaa koirasta. Sen sijaan laulavina olivat 2kv-koiras ja jo jonkin verran sininen ilmeinen 3kv-koiras, lisäksi nähtiin varoitteleva naaras. Kuviakin syntyi tiukalla yrittämisellä. Muista lajeista mainittakoon pari laulavaa rautiaista ja viheltelevä taviokuurna. Parkkipaikan lähellä nähtiin arka ukkometso ja lammen rantametsässä pohjansirkku-pari. Kuusamon keskustan läheltä löysimme – tunnetulta paikalta – laulavan ja varoittelevan pikkusirkkuparin ja 9 tunnin retken jälkeen jo maistui lounas ja iltapäivänokoset… Neljän maissa lähdettiin Hautalan Hannun luo ja Hannu tuli opastamaan meidät Rukan suuntaan metson pesälle, jossa koppelo rauhallisesti hautoi hienossa varvikossa. Luottavainen lintu tallentui korteille kunnes pian poistuimme Konttaiselle, Valtavaaran viereen. Paikalla lauleli ahkerasti päivän neljäs sinipyrstö. Jatkettiin vielä kirkonkylän lähelle hakemaan uusia pikku- ja pohjansirkkuja ja jälkimmäisen lajin ahkerasti laulava koiras löytyikin ja linnusta saatiin ihan kelpo kuvia. Ruokailtiin vielä hotellilla ja sitten taas pehkuihin odottamaan varhaista herätystä.

pohjan
sinipysto

Keskiviikko 10.6.2009 valkeni taas kauniina ja aurinkoisena, tyventä ja lämpöä 4 astetta mutta päivällä jo lähes 20. Upea keli. Liikkeelle lähdettiin taas klo 03.00 ja aluksi eiliselle pohjansirkkupaikalle, josta löydettiin komea koiras-riekko. Kamerat raksuivat auringon ensi säteiden valaistessa varvikossa päivystävää riekkoa. Pohjansirkkukin lauloi edelleen. Matka jatkui Valtavaaralle – jätimme auton Konttaisen parkkipaikalle ja lähdimme kapuamaan Valtavaaran itärinnettä kohti suolampea. Jo parkkipaikalle kuului 2 sinipyrstöä (toinen sama kuin eilen) ja suolammen kaakkoiskulmasta löytyi uusi sinipyrstö, nuori koiras. Muutama kuva ja jatkoimme suolammen laavulle. Kirjosiipikäpylintu lensi ylitsemme ja laavulla käväisi kuukkeli. Hieno fiilis paikalla! Polun varrelta löysimme vielä uuden laulavan sinipyrstön, jolla päässä ja peitinhöyhenissä oli jo runsaasti sinistä eli (lähes) vanha koiras. Mystisiä nämä sinipyrstökoiraiden puvut – täytyy selvittää mitä niistä oikein tiedetään. Tätä lintua kuvattiin pitkälle aamuun ja muutama kohtuullinen laulukuva syntyikin. Paikalla oli myös naaras ja näin sinipyrstösummamme kohosi jo 8 yksilöön. Onpa mainio tarsigervuosi!

sinipyst

Valtavaaralta palasimme klo 11 maissa hotellille, pienelle lepotuokiolle, ja seuraavaksi suunnattiin vielä uudelleen eiliselle pikkusirkkupaikalle. Molemmat linnut olivat paikalla mutta nytkään eivät antautuneet kuvattaviksi, hiljaisia ja piileskeleviä ainakin nyt iltapäivällä. Matka jatkui illansuussa takaisin Ouluun, jonne saavuttiin vähän ennen iltaseitsemää. Loistava kuvauskumppanini Peltsi lähti kotiin ja itse hiippailin kaupungille syömään ennen yöjunan lähtöä Turkuun klo 21.27. Turkuun saavuin 11.6. aamulla klo 07.50, tavarat kotiin ja töihin… Hieno kuvausreissu!

rieko

Pieni pyörähdys Mynämäelle

6. kesäkuuta 2009

Lauantaina 6.6.2009 vietin kevyen retkipäivän lähtemällä vasta puoli kymmenen maissa käymään Mynämäellä, Mietoistenlahden hienoissa maisemissa. Mietoisten kirkolla ollut kattohaikara oli piipparin mukaan noussut lentoon ja kadonnut mutta ei hätää. Saaren kartanon tienhaarassa lauleli koleassa (9 astetta!) ja pilvisessä “kesäsäässä” innokaasti viitakerttunen, tämä Turun seudulla harvalukuinen laulutaituri. Dumari oli jostain syystä mieltynyt laulamaan pensaikkojen välissä kulkevalla sähkölinjalla - ei siis kovinkaan kuvauksellinen paikka. Vajaan tunnin aikana lintu piipahti vain muutaman kerran pikaisesti pensaisiin ja taas takaisin langalle! Kovin oli avoin laulupaikka. Jokunen kuva tuli kuitenkin otettua erikoisen laulupaikankin takia.

viita

Käynti Vasikkahaan lintutorneilla ei nyt tuottanut n. 25 kurkea ja laulujoutsenta lukuunottamatta mainittavampaa ja kahvi maistuikin kylmän kelin lomassa mainiosti. Paluumatkalla Mietoisten kirkon kohdalla kaukana pellolla näkyi kuitenkin nyt kattohaikara eli porkkananokka oli palannut takaisin eiliselle paikalleen. Pysähdyin toviksi katselemaan tätä toista Turun seudulla harvalukuista vierasta ja jokunen dokumenttikuva kaukaa tallentui muistoksi. Turussa olin takaisin klo 14.30 paikkeilla.

katt

Isokihua bongaamassa

2. kesäkuuta 2009

Tiistaina 2.6.2009 lähdin työkaverini Varrelan Juhan kanssa iltapäivällä katsastamaan Salon Mathildedahlissa jo kolmatta päivää oleskelevan isokihun, olisihan laji molemmille elis. Ja sieltä se heti löytyi salmen keskeltä kellumasta n. kilsan päästä. Isokihu lenteli muutaman kerran ja laskeutui aina samoille paikoille. Sattumalta rantaan tupsahti Matti Mäkilä, m/v Ellin kippari, joka ystävällisesti tarjosi meille paikalla olleille viidelle mahdollisuutta nähdä lintu veneestä paremmin. Tietäen hyvin keskustelun linnun häirinnästä ja valokuvauksesta lähdimme kuitenkin matkaan ja lintu tuntui enemmän pitävän meistä kuin pakenevan meitä. Kameranomistajat toki ottivat kuvia kun muut tyytyivät kiikaroimaan ja alta puolen tunnin olimme jo takaisin rannassa tyytyväisinä näkemäämme. Veneitä kulki paikan vierestä vähän väliä ja kihu niistä viis veisasi - ainoa joka sitä tuntui häiritsevän oli paikallinen merilokki.

isokiho

Oma iso kamerani oli korjattavana joten tyydyin räpsimään muutaman kuvan kakkoskameralla ja 70-200-linssillä. Mukava reissu!

kiho

Kevään hieno päätös!

31. toukokuuta 2009

Lauantai 30.5.2009 oli taas hieno lintupäivä! Päivä oli pilvetön, heikkotuulinen ja tosi lämmin (+18 astetta). Voimakas lämpöväreily vähän haittasi (mm. kuvaamista) mutta muuten näkyvyys oli hyvä. Staijausta ja komppausta, saareen palasivat päivällä Mörsskäristä Kimmo, Totti ja Markus ja iltapäivällä saapui mantereelta Saarnion Jarmo tyttöystävänsä kanssa. Merellä nähtiin muuttavana mm. 65 Gaviaa, 320 tundrakurmitsaa (ja 1 paikallinen), yhteensä 900 isoa kahlaajaa (6 parvea), 7 punakuiria, 2 töyhtöhyyppää, kalasääski, nuoli- ja ampuhaukka, 2 varpushaukkaa ja 2 pikkulokkia. Merikotkia oli tänään 25, lisäksi mm. sarvipöllö ja käki sekä 3 merihanhen poikuetta ja ristisorsapoikue edelleen itärannalla. Päivän sykähdyttäjä oli mustaotsalepinkäinen, Utön vasta 3. kautta aikojen. Linnun näki ensin Rasmus Mäki lennossa klo 9.45 Patteriniemen portilla mutta lepinkäinen katosi saman tien ja löytyi runsas tunti myöhemmin hautausmaan takaa pihlajista ja kiviltä. Oleskeli paikalla koko loppupäivän ja lauloikin muutaman kerran. Jurmosta tulivat Järvinen, Vieno ja Wallin – kolm raumlaist – mustaotsan bongaamaan.

mutale

Pikkulintuja oli tullut yöllä vielä lisää – nyt mm. sinirinta, n. 20 lehtokerttua, 4 kirjokerttua, 7 mustapääkerttua, 3 ruokokerttusta, 7 rytikerttusta, 2 luhtakerttusta, 15 kultarintaa, n. 40 harmaasieppoa, 12 pikkulepinkäistä, urpiainen, Loxia ja 20 punavarpusta. Aamulla oli kylällä nokkavarpunen ja kylän reunoilla lauloi koko päivän 2 pikkusieppoa. Kirjosieppoja ja leppälintuja nähtiin kumpiakin enää vain yksi. Iltahuuto pidettiin hotellin rivitalossa Mäen perheen luona (Laaksosen) Pasin päivän kakkua maistellen. Lajeja kertyi tänään vielä 88.

otsa

Sunnuntaina 31.5.2009 oli aika palata mantereelle töihin parin viikon hienon saariperiodin jälkeen. Sää oli upea – aurinkoa, tyventä ja lämpöä +18 astetta. Saareen jäivät vielä Kimmo Kuusisto, Totti Toiskallio, Markus Tuomi, Rasmus Mäki ja Saarnion Jarmo tyttöystävänsä kanssa. Kevään aukoton miehitys siis jatkuu! Aamun staijaus tuotti mm. 60 Gaviaa, räyskän, nuolihaukan ja tuulihaukan. Ennen laivan lähtöä nähtiin vielä mm. harmaasorsa-pari, lapasotka-koiras, luhtakerttunen, 2 viitakerttusta (toinen Ormskärissä), 2 pikkusieppoa (toinen laulava), 2 kirjokerttua, sinirinta, satakieli, 2 käkeä, 4 kultarintaa ja jaloistani ponkaisi lentoon ruisrääkkä hautausmaan nurkalla. Ei löytynyt heinikosta uudestaan. Nokkavarpunen lenteli taas kylällä ja itäniityn kulmalla, ehkä parikin yksilöä ja Kimmo, Totti ja Markus löysivät vielä Ormilta laulavan idänuunilinnunkin! Utön saaren vuodarimäärä näin toukokuun päättyessä on 191 eli 5 vähemmän kuin viime vuonna tähän aikaan.

raystas

Paluumatkalla laivalta havaittiin peilityvenellä merellä mm. 6 ruokkia ja nuolihaukka Jurmossa. Turussa, 28 asteen kesähelteessä, olin klo 18. Olisin jatkanut saaressa pidempäänkin…

Kevätmuutto hiipumassa?

29. toukokuuta 2009

Torstai 28.5.2009 oli melko vaisu lintupäivä – aamumuutto lähes olematon ja saaressa hyvin niukasti (uusia) lintuja. Kahlaajatkin ovat jo hävinneet. Aluksi aurinkoista ja lounaistuulta 11 m/s, myöhemmin ajoittain vesisadetta, koleaa ja tuuli kääntyi itään 4 m/s. Merellä aamulla mm. 16 ruokkia ja etelänkiisla, joka laskeutui saaren eteläpuolelle isoihin aaltoihin. Itärannalla oli edelleen eilinen ristisorsapoikue, sarvipöllöllä on isot poikaset pesässä, tuulihaukka paikallisena, pikkukuovi laskeutuneena, 2 sinirintaa, kultarinta, 3 rytikerttusta, ainakin 7 punavarpusta ja nokkavarpunen näyttäytyi aamulla lyhyesti Gamla Postenin luona.

rytsari

Pikkusieppoja oli kylällä 2 naaraspukuista ja eilinen sepelsieppo oleskeli edelleen koko päivän saaressa, nyt Gamla Postenin luona ja välillä koulun notkossa. Lauloi muutaman kerran ja jahtasi innokkaasti naaras-kirjosieppoa. Iltapäivällä saareen saapuivat Rasmus Mäki perheineen sekä Hakalan Jouko Pirkon kanssa. Heti oli tarjolla ainakin sepelsieppo retkipinnaksi.

siepo

Perjantaina 29.5.2009 oli jälleen aamumuutto ihan seis, siispä rauhallista saaren komppausta. Petri, Rami ja Jouni lähtivät aamulla mantereelle, samoin Outin loma loppui nyt. Päivä oli kaunis, jopa lämmin (13 astetta) ja tuuli aluksi heikko, myöhemmin pohjoisesta 8 m/s. Lintumaailma oli edelleen melko hiljainen – itärannalla yhä ristisorsapoikue, kiertelevä tuulihaukka, sarvipöllö, luhtakerttunen itärannalla ja kylällä laulamassa, sinirinta, 2 kultarintaa, 2 urpiaista, ohilentävä räyskä (vasta kevään 3.) ja Rami & Petri näkivät aamulla 2 pikkusieppoa. Jalkapallokentän luona lauleli koko päivän ad-koiras mustaleppälintu ja aamulla näyttäytyi rannassa myös naaraspukuinen muleli. Punavarpusia oli saapunut selvästi lisää ja tänään laskettiin ainakin 20 eri yksilöä. Nokkavarpunen näyttäytyi pikaisesti aamulla ja 2-kv koiras sepelsieppo oleskeli edelleen koko päivän koulun notkon itäreunassa ja lauleli vähän väliä pieniä pätkiä. Ikään kuin olisi reviirille asettautunut. On se vaan aina yhtä sympaattinen ilmestys. Kökarin Mörsskäriltä saimme aamupäivällä soiton Utötä lähestyvästä riuttatiirasta mutta harmiksemme lintua ei kuitenkaan tältä saarelta katsoen löytynyt. No, toinen kerta…

sorsa